Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 10, 2018.

Road to Savannakhet

Kuva
THAKHEK - SAVANNAKHET Tienvarren puista sen huomaa. Ne ovat taipuneet menosuuntaan ja vaikuttavat erivärisiltä tuulen kääntäessä lehtien vaaleammat alapinnat näkyviin. Kyseessä on luonnonilmiö, mistä etenkin pyöräilijät saavat loihdittua itselleen suorastaan voittamattoman olon. Myötätuuli. Se oli tänään niin voimakas, että tuntui kuin istuisin skootterin selässä niin kuin kaikki muutkin ja polkaisisin vain huvin vuoksi välillä. Kilometrit taittuivat nopeaan ja olin tavoitteessani Savannakhetissa jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Osaltaan asiaan vaikutti myös se, että tajusin lähteä aikaisin tien päälle. Hotellilaskussakin ripaus ranskaa. Munkit vaelsivat aamulla temppelilleen ja paikalliset olivat tien varrella antamassa almuja.  Aamupalaksi tänään: kolme kiinalaista hötöpullaa, terttu banskuja ja pullo M-sataviiskymppistä. Ennen auringonnousua oli jopa kylmä ja jouduin lisäämään vaatetusta. Valitsin reitiksi päätietä pienemmän, Mekongin vartta myötäi...