Betoniviidakkoon
CHACHOENGSAO - BANGKOK Joskus sitä vaan sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Aamulla heräilin kaikessa rauhassa ja paahtoleipäaamiaisen jälkeen suunnistin rautatieasemalle. En pitänyt kiirettä, sillä olin varautunut hankalaan kyydinmetsästykseen ja ajattelin käyttää siihen koko aamun. Hankalaan siksi, että viime tipassa olin saanut tiedon, että itäisen linjan junissa ei ole matkatavaravaunuja lainkaan ja pyörää ei välttämättä otettaisi kyytiin. Menin lipunmyynnistä kyselemään asiaa. "No problem, 120 bahts please!", sanoi hyväntuulinen miekkonen tiskin takana ja löi minulle junalipun käteen. Kun kyselin, milloin seuraava juna lähtee, vastaus oli kymmenen minuutin kuluttua. Täydellistä! Talutin innoissani pyörän laiturille. Oliko minulla tosiaan näin hyvä flaksi? Tuuri jatkui kun juna tuli ajallaan ja sain nostettua pyöräni vaunun eteiseen noin hartianlevyisestä oviaukosta siten, että se mahtui juuri ja juuri kääntämättä ohjaustankoa. Minun oli jäätäv...