Mitä ja miksi?

Matka alkaa joulukuussa 2017.

Aion pyöräillä Vietnamin pääkaupungista Hanoista Laosin ja Kambodzan kautta Thaimaan Koh Lantalle.

Vietnamiin lennän Joulun jälkeen ja pyöräilyn aloitan vuoden vaihteessa. Matkaa Koh Lantalle on suunnittelemaani reittiä n. 3000 kilometriä ja pyöräilypäiviä 35. Keskimääräinen päivämatka on siis n. 85 kilometriä. Perillä olen laskenut olevani helmikuun kuudennentoista päivän tienoilla, jolloin päätän pyöräilyni parin viikon rantalomaan perheen kesken. Suomeen palaamme maaliskuun alussa.

En pyöräile viikonloppuisin enkä keskipäivän kuumimpina tunteina (päivitetty 13.01.: aika täällä menettää merkityksensä, joten lepopäivät ja -tunnit olen pitänyt fiiliksen mukaan.) Yövyn halvoissa hotelleissa ja syön paikallista ruokaa. Suurkaupungeissa (Hanoi ja Bangkok) vältän pyöräilyä turvallisuussyistä ja käytän julkista liikennettä. Siihen turvaudun myös tilanteissa, joissa pyörä tai kuski on rikki.

Mutta miksi ihmeessä?

Polkupyörämatkailua voisin hehkuttaa pitkäänkin mutta lyhyesti sanottuna olen pyörän selässä onnellinen mies. Kokemus siitä, että omalla lihasvoimalla on

mahdollista siirtyä tehokkaasti paikasta toiseen menettämättä tuoksuja, auringon lämpöä, ääniä ja tienvarsien kokemuksia on minulle todella tyydyttävä. Vauhti ei minulle ole pyöräillessä tärkeää vaan matka itsessään.

Pidemmästä pyöräretkestä olen haaveillut jo vuosia ja aika on sille nyt otollinen. Tyttäreni on kasvanut ikään, missä isän omalle matkalle löytyy ymmärrystä, työnantaja on suopea ja tarvittavat resurssit ovat kasassa. Vihreähköä valoa näytettiin myös avopuolison toimesta.

Ja minähän en tästä enää nuorene. Olen aina ollut hyvä suunnittelemaan matkoja ilman lopullista toteutusta. Vähitellen aloin huomata, että aika ajaa ohitse. Jotkut saattavat kutsua tätä ikäkriisiksi mutta totuus on, että jos en nyt lähde en lähde koskaan. Tuntuu hyvältä kirjoittaa tätä ymmärtäessään, että matka näyttää kerrankin toteutuvan. Tai sitten ei, sillä tämä tilaisuus on minulle myös haaste. Mahdollisuus yrittää jotain mikä ei välttämättä onnistu.

Riskejä on olemassa kuten kaikilla matkoilla. Tällä matkalla suurimmat ovat liikenne ja aurinko.

Vakuutan itseni kattavalla matkavakuutuksella ennen matkaa. Pahimmassa tapauksessa se korvaa myös kuljetuksen Suomeen. En kuitenkaan osaa pelätä sikäläistä liikennettä, kunnioittaa kylläkin. Kaakkois-Aasiassa liikkuu paljon retkipyöräilijöitä, jotka kehuvat teiden kuntoa ja muita pyöräilyolosuhteita loistaviksi. Paikallinen liikennekulttuuri ja löyhä asenne selittänevät liikenneonnettomuuksien suuren määrän Suomeen verrattuna mutta uskon, että onnettomuus voi yhtä hyvin sattua siellä kuin omalla työmatkallani Helsingissä.

Riittävä nesteytys ja auringolta suojautuminen tulee olemaan haaste. Sen valmistaudun kohtaamaan runsaalla juomisella, suojaavalla vaatetuksella, aurinkovoiteilla sekä ajoittamalla ajoni aamulle ja illalle, jolloin auringon polte ei ole voimakkaimmillaan. Pyöräillessä aurinko polttaa salakavalasti koska ilmavirta vie kuumuuden pois iholta. Tienvarsien tarjoamat aurinkosuojat ja nesteytyspisteet tulevat etenkin keskipäivän tunteina tarpeeseen.

En aio lähteä tälle matkalle uhkarohkeasti terveyteni ja turvallisuuteni vaarantaen. Saattaa hyvinkin olla, että Laosin vuoristossa pyöräilyolosuhteet osoittautuvat liian vaikeiksi (...ja niinhän siinä kävi, tsekkaa blogi) tai että vanha selkävaiva äityy niin pahaksi, ettei pyöräilystä tule mitään ja koko reissu kuljetaan bussilla. Yritän valmistautua mahdollisimman hyvin mutta odottamattomia asioita tapahtuu.

Ja juuri se on pyöräretkeilyn suola!