Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 29, 2018.

Uuvuttava Enkelten Kaupunki

Kuva
Tälle päivälle ei suunnitelmia ollut, joten lähdin päämäärättömästi vaeltamaan Chinatownin kaduille ja imemään itseeni viimeiset annokset suurkaupungin energiaa. Parhaimmat päiväretket syntyvät tunnetusti menemällä sinne, minne nenä näyttää. Eilinen ilta Khao San Roadilla oli ollut juuri niin kaaottisen intensiivinen kuin olin ajatellutkin sen olevan. Koko katu oli tupaten täynnä turisteja, ruokakärryjä, baareja ja aistit räjäyttäviä hajuja ja makuja. Söin ja join hyvin, mutta ei siellä kauan voinut olla. Rauhallista paikkaa istuskella ei todellakaan löytynyt ja päädyin aikaisin takaisin hotellihuoneeni hiljaisuuteen ja viileyteen. Siellä tiivistyi oikeastaan koko Bangkokin olemus. Tänne saapuvat turistit harvoin ymmärtävät miten voimia vievä paikka tämä on. Tänäänkin tapasin muutamia selvästi pohjoiseurooppalaisia turisteja, joilta oli virta loppu jo ennen puolta päivää. Istuivat paidat märkinä ja kärsivän näköisinä puiston penkillä. Bangkokiin onkin syytä varautua etukäte...