Aikataulujensa vanki
Olisihan se nastaa jäädä tähän aurinkotuoliin rötköttämään. Vaikka viikoksi. Aina kun tulisi liian kuuma hyppäisi altaaseen. Nälkä ja jano hoituisi sormea nostaen sillä välin kun joku vaihtaisi puhtaita lakanoita hotellisänkyyn, jonne pitäisi toki jaksaa pimeän tullen ne muutamat askeleet. Jollekin se olisi paratiisi. Muttei välttämättä minulle. Huomasin fillaria huoltaessani, että mieli tekee taas tien päälle ja kolme päivää tätä täydellistä tekemättömyyttä alkaa nostaa matkan todellisen merkityksen esille. Pyöräilemäänhän tänne on tultu. Polje, polje!! Hihnaa riittää vielä. Olen päässäni suunnitellut tämän matkan eri vaiheet niin tarkasti , että allaselämä ei tunnu tässä vaiheessa kuuluvan ohjelmaan. Sen aika tulee Suomineitojen myötä vasta kuukauden päästä. Tiedän, että onhan se vähän säälittävää seurata jotain suunnitelmaa lomallakin, mutta toisaalta haluan vielä säilyttää sen tavoitteen: Pyöräillä perille asti. Aamupäivän ruuhkaa venerannassa. ...