Joko saa blogata?



Matkakuume. Kyllähän te tiedätte tunteen.

Kun lähtöpäivä lähestyy, ajan kulku hidastuu. Innokkaan odotuksen tunne, joka on kantanut matkavalmisteluja pitkään alkaa vaihdella epätoivoisesta kärsimättömyydestä ihmetykseen siitä, kuinka lähellä lähtö on. Kaiken yllä leijuu pelko yllättävistä asioista, jotka estäisivät matkalle lähdön kokonaan. Vaikka samaan aikaan on pyöritettävä arkea ja keskityttävä ihan normaaliin elämään, halu matkavalmisteluiden tekemiseen on kova.

Lennot on varattu, vakuutukset otettu ja karttaan piirretty viiva pisteestä toiseen. Se oli nopeasti tehty. Paljon enemmän pohtimista on vaatinut se mikä pyöräilemään lähtiessä yleensäkin:

Mitä mukaan?

Oletukseni on, ettei tälle pyöräretkelle - vaikka se ulkomaille suuntautuukin - paljoa tarvitse pakata. Etenkään kun ilmasto on lämmin ja yöpymiset majataloissa. Nyt kun tavaralistaa katsoo, alkaa vähän epäilyttää mahtuukohan kaikki mukaan..?


1. VAATTEET

Niitä ei ole paljon:
  • Muutama alusvaatekerta
  • Pyöräilyhousut, pitkät housut (irroitettavilla lahkeilla) ja uimashortsit
  • Pyöräilykengät (myös kävelyyn soveltuvat) ja varvastossut
  • Pyöräilyhanskat, tuubihuivi ja aurinkohattu
  • Ohuita ja nopeasti kuivuvia ajopaitoja 3 kpl.
  • Fleece, sadeliivi ja tuulitakki (vuoristoon)
Itse asiassa olen tästä listasta aika ylpeä. Useimmilla lomamatkoilla laukkuun jää käyttämätöntä vaatetta ja sekös ärsyttää. Turhaa painoa, joka etenkin pyöräillessä on suoraan verrannollinen matkan etenemisvauhtiin ja rasittavuuteen. Päätin, että nyt ei niin käy. Jos jotain jää puuttumaan, ostan sieltä.



2. PYÖRÄ

Etukäteen on vaikea sanoa mikä osa polkupyörästä hajoaa ensimmäisenä mutta todennäköisyyksiä on muutama. Kun painolasti pyörän päällä lisääntyy suurimmalle rasitukselle joutuvat renkaat ja voimansiirto. Niinpä mukaan otettavat varaosatkin keskittyvät niihin alueisiin:
  • 2 kpl sisäkumeja
  • Muutama varapuola ja puola-avain
  • Pumppu
  • Varahihna
  • Paikkoja sekä sisä- että ulkorenkaisiin
  • Monitoimityökalu + rengasraudat
Keskiölaakeri on osa, jonka pakkaamista mukaan olen arponut tovin ja nyt päivittäessäni tätä listaa olen päättänyt olla ottamatta sitä mukaan. Osana se on kevyt ja melko pieni mutta vaatii oman työkalunsa, joka taas ei ole kumpaakaan edellä mainituista.

Varaosaluettelo paisuu helposti liiallisuuksiin jos haluaa varautua kaikkeen. On pakko pysytellä kohtuullisuudessa. Riskit tiedostaen jätän kotiin myös ylimääräisen ulkorenkaan.



3. ELEKTRONIIKKA
Taitettava ja kevyt!

Sitä ilman ei nykyaikana pärjää. Ei ainakaan jos meinaa kirjoittaa blogia, ottaa kuvia, viestitellä kotiin ja olla kartalla. Tämän tavararyhmän huono puoli on se, että se painaa paljon ja sen on pysyttävä kuivana. Mukaan lähtee:
  • Tabletti ja Bluetooth-näppäimistö
  • Puhelin ja teline sille ohjaustankoon
  • GPS-ajotietokone
  • Digikamera kompaktikoossa ja sille pieni kolmijalka
  • Rannekello
  • Varavirtalähde
  • Kameran muistikortin lukija
  • Bluetooth-kaiutin
...ja tietysti hirmuinen määrä latureita ja piuhoja, jolloin tuskastuttava solmuhässäkkä onkin valmis. Onneksi osa laitteista hyväksyy yhteisen laturin.



4. TERVEYS JA TURVALLISUUS

Matkustan alueelle, jolla on riskinä sairastua trooppisiin tauteihin. Koska hepatiittisuojani on kunnossa luulin, että selviäisin parilla mukaan otettavalla lääkekuurilla. Lääkäri oli kuitenkin eri mieltä ja hänen - kiitettävän perusteellisen asiaan paneutumisensa perusteella - päädyin seuraavanlaiseen pakettiin:
  • Malarian estoon Lariam-lääkitys. Kaikille Lariam ei sovi, lääke testataan ennen matkaa ja tarvittaessa vaihdetaan. Nyt päivittäessäni tätä listaa (15.12.) voin todeta sen sopivan. Kaksi pilleriä otettu enkä ainakaan vielä ole muuttunut normaalia hullummaksi... 😜
  • Kipulääkettä (Arcoxia + Panacod)
  • Haavanhoitotuotteita (sidoksia, laastareita, puhdistusainetta)
  • Antibioottikuurit sekä haava- että suolistoinfektioihin.
  • Nesteytysjuomajauhetta
  • Vedenpuhdistustabletteja
  • Maitohappobakteerit 
  • Loperamidia ripulin hoitoon
  • 2 suonikanyylia i.v. nesteytystä varten. Jos helle tai mahatauti kuivattaa pahasti, on pakko nesteyttää suoraan suoneen. En halua että minua pistetään neuloilla, jotka on ehkä vain pesty edellisen käyttäjän jäljiltä.
  • Käsidesiä
  • Talkkia (kiitti vinkistä kollegat!)
Ennen matkaa otan vielä rokotteet Japanin aivotulehdusta sekä lavantautia vastaan. Lääkärin mukaan molempiin kannattaa varautua reittini perusteella. Sen sijaan vesikauhua vastaan en rokottaudu etukäteen. Sairastuneesta eläimestä saatuun tartuntaan on saatava rokote vuorokauden kuluessa tapahtuneesta. Niin korvessa en liiku, ettenkö polille ehtisi.

Alkuun vähän hirvitti tuo lääkemäärä. Kun palautin mieleen muutaman ärhäkän turistiripulin päätin kuitenkin, että haluan tehdä kaikkeni matkustaakseni terveenä. Kaiken lisäksi sain pienellä säädöllä mahtumaan yllämainitut rohdot yllättävän pieneen pakettiin.

Turvalliseen matkustamiseen kuuluvat myös nämä varusteet:
  • Pyöräilykypärä ja heijastinliivi
  • Otsalamppu
  • Varalasit ja aurinkolasit
  • Hyttysverkko ja -myrkky
  • Rahavyö
  • Aurinkovoiteet korkealla suojakertoimella 
  • Juomapullo ja juomavesisäkki (3l)
  • Polkupyörän lukko ja pienemmät lukot laukuille
  • "Doorstop-alarm"
Listan viimeinen onkin yksinkertaisuudessaan suorastaan nerokas! 

Aina joskus saa lukea matkakertomuksia, joissa kutsumattomat vieraat ovat tunkeutuneet keskellä yötä nukkuvan turistin hotellihuoneeseen ja vieneet pahimmassa tapauksessa koko matkakassan. Minä haluan nukkua yöni rauhassa tai ainakin herätä kun vieraita tulee.




Kiilamainen hälytin asetetaan (yleensä) sisäänpäin aukeavan oven taakse siten, että oven alareuna aktivoi auetessaan hälytyksen. Korvia vihlova meteli karkottaa vorot ja herättää turistin. Siinä voi sitten miettiä lähteekö takaa-ajoon vai jatkaako uniaan. Itse haluan uskoa ettei moiselle laitteelle ole ikinä todellista käyttöä mutta idea on niin hyvä, että otan hälyttimen mukaan.







5. PAPERIT

Suurin osa matkadokumenteistani on sähköisessä muodossa mutta täysin papereitta en pysty matkustamaan. Suurimman päänvaivan tässä asiassa muodostivat kartat.






Jotta tien päällä suunnistamiseen ei kuluisi liikaa aikaa tarvitsen kartan, jossa on tarpeeksi suuri mittakaava. Niitä löytyy netistä. Nyt pyörän mittariin sekä
kännykkään on ladattu koko matkan kattavat sähköiset kartat, jotka toimivat myös offline-tilassa ilman nettiyhteyttä. En voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että tekniikka toimii ja akuissa on virtaa. Niinpä otan mukaan perinteiset
paperikartat silläkin uhalla, että nippu on paksu ja painava. Viisi karttaa neljästä maasta surkean pienellä mittakaavalla.

Tiedän... Ei mikään houkuttelevin paketti kuljettaa mukana.

Niiden lisäksi mukana kulkee:
  • Passi ja pari valokopiota siitä. 
  • Muovirahaa (Credit, Debit ja Visa Electron)
  • Käteistä alkumatkalle (Vietnamin dongeja ja U.S.-dollareita pieninä seteleinä)
  • Muistiinpanovälineet 
  • Matkavakuutustodistus

Haluatko miljonääriksi?? 1000000 dongia = 37 euroa.



6. HENKILÖKOHTAINEN HYGIENIA

Hikihän siellä tulee, se on varma. Suihkuveden puute saattaa länsimaalaiselle muodostua ongelmaksi, joten perusvarustuksen (hammasharja, -tahna, dödö, suihkusaippua ja pyykinpesuaine) lisäksi otan mukaan kosteuspyyhkeitä "kuivapesua" varten. Hygieniakamat - koska nestettä ovat - painavat hirvittävästi ja on sen vuoksi pakattava pieniin annoksiin. Täydennystä saa sieltä. Pyyhkeeksi valikoitui ohut ja nopeasti kuivuva retkipyyhe.



Siinäpä kaikki. Kaiken yllä luetellun sullon kuuteen hyvin erikokoiseen pyörälaukkuun, jotka taas pakkaan vanhaan matkalaukkuun menomatkaksi. Pyörä taittuu omaan laatikkoonsa. Perillä Hanoissa matkalaukku joutaa kierrätykseen ja pyörä saa kannettavakseen kaiken. Paluumatkaksi hankin uudet laukut Koh Lantalta.

Prologi on kirjoitettu ja on aika keskittyä Joulun odotukseen Helsingissä. Lento Frankfurtin kautta Hanoihin lähtee Helsinki-Vantaalta aamulla 26.12. ja siitä tämä tarina vasta alkaa.

Palataan asiaan silloin. Mukavaa loppuvuotta ja Joulua kanssa!!


-Jarkko-









Kommentit

  1. Mä fanitan sua jo nyt!! Jännityksellä jäädään seuraamaan!! Hyvä Jake!!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavan kuuloinen reissu sulla edessä. Olen hengessä mukana. T. Minna T.

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille, kiva jos seuraatte!! 😊 🚲

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä Jakke. Hyvin se menee. Ens kesänä tsekata kuvat ja nauretaan kommelluksia - sut tuntien niitä tulee....
    T. Suikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempeistä, niitä tarvitaan! Sopeutuminen indokiinalaiseksi tienkäyttäjäksi ottaa varmaan aikansa. Mutta että kommelluksia..? Mulle..?! ;)

      Poista
  5. Tsemppiä! Kiva seurata reissua 👍

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pykälää isompi vaihde

Hanoi - Hoa Binh

Hymyjen maa