Goooood Morning Vietnaaaam!



Lento Frankfurtista Hanoihin oli juuri niin epämiellyttävä kuin kuvittelinkin. Siitäkin huolimatta, että Vietnam Airlinesin uusi laajarunkokone oli kuin avaruusalus ja viihdykettä isolta ruudulta riitti koko matkaksi, joka paikkaa kivisti kun siirryin passintarkastuksesta odottelemaan laukkujani.

Iso paino vierähti hartioilta kun sekä matka- että pyörälaukku ilmestyivät halliin! Päällisin puolin vahingoittumattoman näköisinä kaikki, kuski mukaan luettuna, olivat saapuneet Vietnamiin. Matkan ensimmäinen tavoite oli saavutettu.

Tuloaulassa minua odotti Luc, pieni eloisa vietnamilainen, joka ilmoitti kuskaavansa minut kamoineni hotellille. Tai ei oikeastaan ilmoittanut vaan osoitteli puhelintaan kun yhteistä kieltä ei löytynyt. Hiljaisuuden vallitessa kurvasimme rampilta kohti keskustaa.


Lentokoneen vastaanottanut tiheä sumu muuttui matkalla kaatosateeksi ja kosteus tunkeutui auton sisäänkin vetäen ikkunat huuruun. Maisemat olivat harmaat ja näkyvyys olematon mutta Luc selvitti tottuneesti tiensä hotellille.

THE LIGHT HOTEL

Vaikka asustan sunnuntaihin asti Hanoin vanhan kaupungin sydämessä, hotelli on vain vuoden ikäinen. Rakennus on paikalliseen tapaan litistetty pienelle tontille muiden kaltaistensa joukkoon, jolloin se vaikuttaa korkeammalta kuin onkaan. Sain vasta äsken huoneen, joten arvosanoja en pysty vielä jakamaan mutta tähän mennessä vastaanotto on ollut ylitsevuotavan kohteliasta ja kaikki toimii nopeasti ja tehokkaasti. Ensivaikutelma vietnamilaisista on ollut todella positiivinen.






HALLITTU KAAOS

Ei tullut yllätyksenä, että liikenne täällä on yhtä sekamelskaa. Skoottereita on varmasti enemmän kuin asukkaita ja ajokaistojen lisäksi kaikki kadunvierustat ja jopa kauppojen aulat ovat täynnä mopoja. Autoilijan tuskaan pystyi helposti samaistumaan istuessani Lucin kyydissä ja seuratessani aitiopaikalta tätä arkista näytelmää.

Sääntöjä ei käytännössä ole. Skoottereita tulee vastaan edestä, takaa ja sivuilta ja oman kulkuväylän löytämiseen voit käyttää kaikkia keinoja jos pokka riittää. Ja kuskillani riitti. Välillä oltiin väärällä kaistalla, välillä pientareella ja välillä täysin nokat vastakkain jonkun kanssa keskellä risteystä. Pari kertaa olin aivan varma, että nyt rysähtää!





Mutta juttu onkin siinä, että säännöt ovat erilaiset. Voit ajaa suhteellisen turvallisesti kun seuraat taustapeilejäsi, olet kohtelias ja ennen kaikkea ennakoitavissa. Huomasin, että torvea soitetaan, jotta muut kuulisivat missä olet tulossa. Ei siksi, että joku olisi tielläsi. Sillä niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, kukaan ei näyttänyt olevan kenenkään tiellä ja liikenne oli sujuvaa.

Jalankulkijaan pätee sama juttu. Alkuun näytti, että tien yli ei pääse. Sitten muistin jonkun antaman ohjeen: kun kävelet, kävele. Älä pysähdy tai tee äkkinäisiä liikkeitä. Ensimmäinen ylitys oli tosi kuumottava mutta sitten sain jutun juonesta kiinni.


Hyvästi tekniikkaongelmat! Nämä kaverit korjaavat varmasti kaiken... 😂



Sivukujilla



PHO

Huonetta odotellessani tuli nälkä ja suunnistin parin korttelin päähän, missä respan mukaan sai kaupungin parasta Pho-keittoa.

Pho on oikeastaan ainoa vietnamilainen ruoka, jonka olisin etukäteen osannut mainita. Nuudelikeitto, johon on lisätty naudanlihaa, yrttejä ja mausteita. Syödään puikoilla ja lusikalla. Kylkeen tulee leipää ja juomaa. Täydellinen lounaspaketti.

Paikka löytyi helposti ja oli täynnä paikallisia, mikä on aina hyvä merkki ruokapaikan valinnassa. Minut ohjattiin penkille muiden soppaansa lapioivien lounastajien joukkoon. Höyryävä kuppi tuli eteen nopeasti samassa huoneessa olevan tiskin takaa.

Ja kyllä! Parasta keittoa pitkään aikaan!! Hintakin oli kohtuullinen: juomineen 79000 dongia eli 2,95 euroa. Kuvat puhukoon puolestaan...






Kommentit

  1. Hyvää matkaa Jarkko! Työkaverit tsemppaa täällä. Terv. Ture

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että olet päässyt perille tai no ; ensimmäiseen etappiin. Onneksi söin juuri, muuten olis tullut nälkä keittokuvia katsellessa. Herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
  3. Onnea matkaan Jarkko-setä 🚴‍♂️🚵‍♂️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pykälää isompi vaihde

Hanoi - Hoa Binh

Hymyjen maa