Vaikeinta on lähteminen

Kello oli kymmentä vaille neljä aamuyöllä kun hätkähdin hereille. Lapsi oli kömpinyt yöllä viereen nukkumaan ja yön saldo oli neljä tuntia koiranunta. Eilen oli tultu joulunvietosta Pohjanmaalta, missä pakettien repiminen ja herkuttelu oli hetkeksi vienyt kaikkien mielestä sen, mikä nyt oli edessä.

Lähtö.

Vaikka kuinka asiasta oli juteltu ja käyty ennakkoon läpi tulevan kahden kuukauden elämää, sain useasti syksyn mittaan vastata kysymykseen, joka oli lapsellisen viaton mutta sai minut joka kerta miettimään motiiveitani:

"Iskä, miks sä haluut lähteä sinne pyöräilemään..?"

Ensin syyllisyyden isku vasten kasvoja, sitten samat asiat läpi uudelleen: "Iskä on haaveillut tästä kauan...", "...kuusi viikkoa menee nopeesti..." ja "...te pärjäätte täällä vallan mainiosti äitin kanssa!", kunnes kaikki oli taas ok ja sain hyvillä mielin luvan lähteä. Sama keskustelu oli käyty eilenkin ja lyöty kättä päälle, että ekana mennään sitten uimaan kun nähdään. Ei edes matkalaukkua pureta ennen sitä.

Taksikeskus piti minua jännityksessä loppuun asti. Tilatakseista oli kuulemma pulaa ja lupasivat soittaa mikäli kyyti ei järjestyisi. Puhelua ei onneksi tullut. Lähdön tunnelmaa oli sen verran ilmassa, että minua herättiin saattamaan ovelle, vaikken sitä varsinaisesti vaatinut. Lähteminen kun on monesti helpompaa kun sen voi tehdä vaivihkaa, ilman jäähyväisiä. Kuitenkin voima minkä unenpöpperöisen ja takkutukkaisen pyjamaolennon halauksesta sai kantaisi pitkälle, joten kiitos siitä kotiin! ❤

Viimeiset heipat oli nyt sanottu. Nielaisin väkisin alas kurkkuani kohti nousevan möykyn ja raahasin omaisuuteni pihalla odottavaan taksiin. Väsynyt nuorimies huikkasi huomenet ja ihmetteli miten paljon kyytiäni oli tilauksen jälkeen linjoilla mainostettu. Samaa ihmettelin minäkin mutta hyvä kun viesti meni perille.

Auton kiihdyttäessä hiljaiselle Kehätielle mielessä pyöri kaikenlaista, myös niitä vähemmän miellyttäviä ajatuksia. Vaikka olin innoissani kuin pikkulapsi lähdössä sille ISOLLE pyöräretkelle kokeilemaan mielen ja fysiikan kestävyyttä olin samalla alkanut epäillä koko homman järkevyyttä. Miksi tämän ikäinen kaveri lähtee tee-se-itse-matkalle johonkin hikiseen Indokiinaan ja samalla missaa kaksi kuukautta lapsensa elämästä? Eikö all-inclusive olisi ollut parempi valinta? Malariaankin varmasti sairastun pillereistä huolimatta. Tuijotin ikkunasta märkää vantaalaista metsää ja lohdutin itseäni ajatuksella, että kohta ainakin lämpenee.

Helsinki-Vantaan lähtöselvityksessä sain muuta ajateltavaa. Jostain syystä polkupyöräpaikka puuttui väliltä Helsinki - Frankfurt vaikka (omasta mielestäni) olin asian tarkistanut moneen kertaan. Tiskin takana Kentsu - kuten hän puhelimessa itseään kutsui - suoristi kravattinsa ja otti asian hoitaakseen. Nojailin tiskiin ja odottelin kun kaveri hoiti asioita, joita parhaiten osaa: turistien tunarointia.

Kun kuulin lausahduksen: "...no otetaan tästä mitat ja katotaan sopiiko tää kyytiin...", sydän löi muutaman kerran tyhjää mutta hyvin pian selvisi, että pyöräkin pääsee mukaan. Hinta oli tosin suolainen: 260 euroa koska Vietnam Airlinesilla ei "könttähintaa" pyörälle ole kuten esim. Finnairilla. Sinivalkoisin siivin pyörä olisi lentänyt perille kertamaksulla 75 euroa. 1-0 Finnairille.

Franfurtin kone oli puolillaan ja sain ystävälliseltä lentoemolta luvan siirtyä varauloskäytävän kohdalle oikomaan jalkojani. Omasta penkkirivistä ja kahden metrin jalkatilasta nauttiessani matkafiilis alkoi nousta ja tiesin olevani oikealla tehtävällä. Kotijoukot selviäisivät varmasti ja itse saisin tästä kehiteltyä elämäni reissun! Typerä virne naamalla nousin Helsingin taivaalle ja tilasin toisen kupin kahvia.

Nyt tapan aikaa Frankfurtin tajuttoman kokoisella lentokentällä. Lento VN036 vie minut määränpäähän tai alkupäähän - kuinka sen nyt ottaa - reilussa kymmenessä tunnissa. Se tulee olemaan tuskaa: olot ovat varmasti ahtaammat kuin äskeisellä lennolla vaikka jumbolla lennetäänkin. Lentomatkustaminen on syvältä, ei siitä mihinkään pääse...

Tästä se lähtee ja kohta päästään asiaan! Kiva kun ootte mukana!

Lähden nyt etsimään lähtöporttia, joka tuntuu olevan jossain tuolla kolmen kilometrin päässä. Palataan kun pääsen mestoille!

-J-