HANOISTA LOUNAASEEN

SAMUT SONGKHRAM - CHA-AM Siinä se oli. Aavana ja turkoosina jatkuen jonnekin horisonttiin. Ensimmäistä kertaa tällä matkalla olin meren rannalla ja ilmassa oli heti jotain erilaista. Kuivuus ja kurkkua kuristava pölyisyys oli poissa ja tuntui, että ulapalta puhaltava tuuli paitsi helpotti hengitystä myös muutti auringon pistävän poltteen miellyttäväksi lämmöksi. Ilmassa tuoksui levä, simpukat ja suola. Heti ensimmäisellä rannalla seisoin hölmö virne naamalla polviani myöten vedessä enkä ollut huomaavinani uniformupukuista herraa, jonka asian arvasin kyllä jo ennen kuin hän ehti suutaan aukaista. "Sir, this is a private beach and..." "Okay, okay... I am so sorry..." mutisin vaikken oikeasti ollut. Tiesin kyllä olevani jonkun tontilla mutta kun ei ihmisiä näkynyt missään, lainasin röyhkeästi rantavettä. Ranta-alue kilometritolkulla ennen Cha-Amia oli rakennettu hotelleja ja "Resortteja" täyteen mutta suurimmassa osassa ei ollut asiakk...

BANGKOK - SAMUT SONGKHRAM  Takana rankka yö.  Pakkasin jälleen kerran omaisuuteni ja söin aamiaiseksi ananaksen ja nuudeleita. Hotellin aamiaiseen en enää halunnut sijoittaa, pyysivät siitä kuitenkin melkein vitosen euroissa. Löysin ehjän pyöräni parkkihallista ja olin kadulla pahimman aamuruuhkan hälvettyä. Alkoi kolmen kilometrin suunnistus pienelle rautatieasemalle toiselle puolen jokea, jolla olin eilen ajelehtinut. Karttasovellukseni oli taas pettämätön ja uskalsin jopa ottaa muutaman rivakan polkaisun liikenteen seassa. Juna odotti valmiina raiteellaan. Kymmenen bahtin (26 senttiä) junalippu jaksaa ihmetyttää. Kaikki siellä VR:llä, jotka luette tätä, ottakaa mallia! Ei ihminen aina niin paljoa tarvitse, riittää kun on pari tuolia ja päivänvarjo. Niin ja tietenkin kännykkä ja supernopea rajaton nettiyhteys...  Meniköhän vähän överiksi... Eksyin tarrakauppaan ja nyt pyörän rungossa on lohikärmes. Jos se toisi vähän vauhtia lisää..?...

Tälle päivälle ei suunnitelmia ollut, joten lähdin päämäärättömästi vaeltamaan Chinatownin kaduille ja imemään itseeni viimeiset annokset suurkaupungin energiaa. Parhaimmat päiväretket syntyvät tunnetusti menemällä sinne, minne nenä näyttää. Eilinen ilta Khao San Roadilla oli ollut juuri niin kaaottisen intensiivinen kuin olin ajatellutkin sen olevan. Koko katu oli tupaten täynnä turisteja, ruokakärryjä, baareja ja aistit räjäyttäviä hajuja ja makuja. Söin ja join hyvin, mutta ei siellä kauan voinut olla. Rauhallista paikkaa istuskella ei todellakaan löytynyt ja päädyin aikaisin takaisin hotellihuoneeni hiljaisuuteen ja viileyteen. Siellä tiivistyi oikeastaan koko Bangkokin olemus. Tänne saapuvat turistit harvoin ymmärtävät miten voimia vievä paikka tämä on. Tänäänkin tapasin muutamia selvästi pohjoiseurooppalaisia turisteja, joilta oli virta loppu jo ennen puolta päivää. Istuivat paidat märkinä ja kärsivän näköisinä puiston penkillä. Bangkokiin onkin syytä varautua etukäte...

Päätin herätä katsomaan miltä auringonnousu näytti katolta käsin, joten varttia vaille seitsemän olin siellä kamera ojossa. Eipä tuo kummoinen ollut mutta kadut näyttivät yllättävän tyhjiltä. Lähtisinkö pyörällä..? Bangkok klo 6.45 Hautasin ajatuksen kuitenkin aamiaisella seuratessani ulos lähtevien aasialaisturistien virtaa. Kohta siellä olisivat taas kaikki. Tänään mentäisiin julkisilla. Sattumalta huomasin, että vain puolen kilometrin päässä hotellistani oli mielenkiintoinen Buddha, joka oli siis helppo bongata ensimmäisenä. Normaalisti en ehkä yhden patsaan takia olisi vaivaantunut mutta tämä olikin vähän spessumpi tapaus. Kyseessä oli Wat Traimit ja kultainen buddha. Wat Traimitin temppeli Chinatownissa. Itse temppelikin oli melkoinen ilmestys kun kävelin sinne hotelliltani. Kaunis rakennus, minne noustiin muutama porrasrivistö ja riisuttiin kengät. Suomalaisjuntilla jäi hattu päähän, jonka senkin tiukanoloinen täti komensi ottamaan pois ennen temppeliin menoa. ...