Hoa Binh - Pu Luong Nature Reserve
HUIPULLE ON PITKÄ MATKA
Eivät juhlineet vietnamilaiset vielä uutta vuotta ja sain nukkua yöni rauhassa. Nuori tyttö tuli kovalla kiireellä laittamaan minulle aamiaista kun haahuilin respassa jo kuuden aikaan kyselemässä passiani. Täällä se on tapana ottaa jemmaan käynnin ajaksi. Söin ja olin tien päällä jo puoli seitsemältä. Ja hyvä, että olin. Päivästä tuli rankka.
Aamun ensimmäiset tunnit Muong Khenin pikkukaupunkiin sujuivat nautiskellessa väljästä liikenteestä ja sileästä tienpinnasta. Lähempänä kaupunkia laajat sokeriruokoviljelmät valtasivat alaa ja kohta sitä jo myytiinkin joka paikassa. Ostin pussillisen koska tiesin, että kohta tarvitaan energiaa.
Aloitin nimittäin nousun Pu Luongin kansallispuistoon. Olin ajatellut hommaa vähän helpommaksi ottamatta huomioon, että puisto sijaitsi vuorten keskellä minne kapea serpentiinitie alkoi kiemurrella rinnettä pitkin.
Ensimmäinen tunti meni mukavasti. Otin mutkan kerrallaan, join välillä ja pureskelin ruokoa. Tämä oli hyvää treeniä Laosia ajatellen, missä vuoristopäiviä tulisi monta putkeen. Nautin polkemisesta ja moikkailin vastaantulevia.
Parin tunnin päästä alkoi hymy hyytyä. Olin hikoillut paitani läpimäräksi ja vesi alkoi loppua. Vauhti alkoi hiipua kävelyvauhdiksi ja jyrkimmissä kohdissa loppuivat vaihteet kesken. Olin kuvitellut, että pyöräni neljätoista vaihdetta riittävät mihin tahansa mutta taluttamiseksi meni. Tai oikeastaan työntämiseksi, sillä raskasta lastia täytyi varoa päästämästä vierimään mäkeä alas.
Ylhäällä olin täysin puhki ja hoipertelin ensimmäiseen kioskiin täydentämään vesi- ja muonavarastot. Olin käyttänyt koko aamupäivän kapuamiseen ja kun katselin ympärilleni, ymmärsin miksi. Tropiikki ympäröi minut koko kauneudellaan. Kyläläiset touhusivat riisipelloillaan. Lapsia, kanoja, lehmiä ja koiria juoksenteli ympäriinsä ja maisemat olivat huikeat. Juuri tämän takia olin täällä!
Olin kuitenkin käyttänyt kapuamiseen liikaa aikaa ja oli pakko löytää yöpaikka vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin jatkaa matkaa. Sellainen löytyi useiden kyselyiden, viittelyiden ja piirrosten jälkeen. Paikallisen perheen ylläpitämä "resortti" oli rakennettu vuorenrinteeseen ja koostui useista bungaloweista. Oli jopa sähköt ja lämmintä vettä. Iloinen yrittäjänainen toivotti minut tervetulleeksi, näytti mökkini ja kertoi että syötäisiin ihan kohta.
Ruoka oli katettu paikalliseen tapaan lattialle. Isäntä tarjosi alkuun pikarilliset pontikkaa, joilla kilisteltiin uusi vuosi alkaneeksi. Riisiä, kevätkääryleitä, kanamunaa ja ankkaa maha pullollaan kiipesin mökkiini nukkumaan. Vuoriston takia nettitehokkuus ei riittänyt blogin päivittämiseen - enkä olisi kyllä jaksanut muutenkaan - olin aivan loppu.
Eivät juhlineet vietnamilaiset vielä uutta vuotta ja sain nukkua yöni rauhassa. Nuori tyttö tuli kovalla kiireellä laittamaan minulle aamiaista kun haahuilin respassa jo kuuden aikaan kyselemässä passiani. Täällä se on tapana ottaa jemmaan käynnin ajaksi. Söin ja olin tien päällä jo puoli seitsemältä. Ja hyvä, että olin. Päivästä tuli rankka.
 |
| Mandariinikylä. |
 |
| Näitä kavereita on joka paikassa. Tämä pentu poikkeuksellisesti kiinni. |
Aamun ensimmäiset tunnit Muong Khenin pikkukaupunkiin sujuivat nautiskellessa väljästä liikenteestä ja sileästä tienpinnasta. Lähempänä kaupunkia laajat sokeriruokoviljelmät valtasivat alaa ja kohta sitä jo myytiinkin joka paikassa. Ostin pussillisen koska tiesin, että kohta tarvitaan energiaa.
 |
| Puumaista, vähän kuin raparperi ja makeaa kuin mikä! |
Aloitin nimittäin nousun Pu Luongin kansallispuistoon. Olin ajatellut hommaa vähän helpommaksi ottamatta huomioon, että puisto sijaitsi vuorten keskellä minne kapea serpentiinitie alkoi kiemurrella rinnettä pitkin.
Ensimmäinen tunti meni mukavasti. Otin mutkan kerrallaan, join välillä ja pureskelin ruokoa. Tämä oli hyvää treeniä Laosia ajatellen, missä vuoristopäiviä tulisi monta putkeen. Nautin polkemisesta ja moikkailin vastaantulevia.
Parin tunnin päästä alkoi hymy hyytyä. Olin hikoillut paitani läpimäräksi ja vesi alkoi loppua. Vauhti alkoi hiipua kävelyvauhdiksi ja jyrkimmissä kohdissa loppuivat vaihteet kesken. Olin kuvitellut, että pyöräni neljätoista vaihdetta riittävät mihin tahansa mutta taluttamiseksi meni. Tai oikeastaan työntämiseksi, sillä raskasta lastia täytyi varoa päästämästä vierimään mäkeä alas.
Ylhäällä olin täysin puhki ja hoipertelin ensimmäiseen kioskiin täydentämään vesi- ja muonavarastot. Olin käyttänyt koko aamupäivän kapuamiseen ja kun katselin ympärilleni, ymmärsin miksi. Tropiikki ympäröi minut koko kauneudellaan. Kyläläiset touhusivat riisipelloillaan. Lapsia, kanoja, lehmiä ja koiria juoksenteli ympäriinsä ja maisemat olivat huikeat. Juuri tämän takia olin täällä!
 |
| Useat maanvyörymät tukkivat teitä mutta onneksi pyörällä pääsi! |
Olin kuitenkin käyttänyt kapuamiseen liikaa aikaa ja oli pakko löytää yöpaikka vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin jatkaa matkaa. Sellainen löytyi useiden kyselyiden, viittelyiden ja piirrosten jälkeen. Paikallisen perheen ylläpitämä "resortti" oli rakennettu vuorenrinteeseen ja koostui useista bungaloweista. Oli jopa sähköt ja lämmintä vettä. Iloinen yrittäjänainen toivotti minut tervetulleeksi, näytti mökkini ja kertoi että syötäisiin ihan kohta.
Ruoka oli katettu paikalliseen tapaan lattialle. Isäntä tarjosi alkuun pikarilliset pontikkaa, joilla kilisteltiin uusi vuosi alkaneeksi. Riisiä, kevätkääryleitä, kanamunaa ja ankkaa maha pullollaan kiipesin mökkiini nukkumaan. Vuoriston takia nettitehokkuus ei riittänyt blogin päivittämiseen - enkä olisi kyllä jaksanut muutenkaan - olin aivan loppu.
 |
| Tai olihan sielläkin netti - perinteisessä merkityksessä |
 |
Tänään: 78 km
Yhteensä: 152 km
Mahtavaa lukea sun reissusta ja miten upeita kuvia! Tsemppiä Jarkko! T: Mirka ja muu Auertien poppoo
VastaaPoista