Kuraa keräten kohti etelää
SAO VANG - THAI HOA
Heräsin ennen auringonnousua ja avasin toiveikkaana oven halpishotellini parvekkeelle. Yö oli ollut kostea ja kuivumaan ripustetut pyöräilyvaatteet olivat tasan yhtä märkiä kuin illallakin. Jospa tuuli kuivattaisi niitä ajellessa.
Turha toivo. Aamu alkoi sarastaa mutta toi vain saman harmauden mukanaan kuin edellisinäkin päivinä. Vedin siis hytisten märät ajokamppeet päälleni, nehän kastuisivat kohta kuitenkin. Aamupalakin oli melko aneeminen koostuen lähinnä pehmenneistä hedelmista ja Fazerin sinisestä.
Respan sain hereille huutelemalla helouta aikani ja passin saatuani kurvasin tielle.
Aamun sumu muuttui sateeksi melko pian ja hain suojaa katuruokalasta missä sain taas loistavaa keittoa. Tupakkaakin tarjottiin paikallisesta piipusta mutta päätin kieltäytyä. Piipullinen täällä tarkoittaa yhtä tai kahta hengenvetoa tötteröstä, jonka sivuhaaraan sytytetään pieni tupakkakasvin osa (kukinto?). Outo vehje. Niitä alkoi näkyä matkanvarrella enemmänkin, ehkä olin tulossa kasvatusalueille.
Jatkoin kampeamista vesisateessa ja jaellen ainakin tuhat helouta ja kädenheilautusta tienvarsille, joita reunustivat välillä riisipellot ja välillä tiheä asutus. Eniten ääntä lähti koululaisryhmistä, jotka sattuivat kohdalle. Meteli oli korvia huumaava ja monet lähtivät vierelle juoksemaan. Hillityimpiä taas olivat tienvarsien vanhukset, jotka selvästi ajattelivat, että "onhan noita nähty..."
Minä puolestani en ole nähnyt ainoatakaan länsimaalaista Hanoin jälkeen mutta enpä ole toisaalta kaivannutkaan. Vietnamilaiset ovat välitöntä ja iloista seuraa vaikka englanti ei useimmilta sujukaan. Ymmärretyiksi tullaan kuitenkin molemmin puolin ennemmin tai myöhemmin.
Puolenpäivän jälkeen se tapahtui! Aurinko esiintyi ensimmäisen kerran tällä matkalla ja näytti saman tien voimansa. Aamulla roiskunut kura kuivui pyörään kiinni ja t-paidalla pärjäsin majapaikkaani asti, joka tällä kertaa oli pieni motelli hiukan erossa päätiestä.
Nyt lähden etsimään syötävää. Laosin raja on kahden ajopäivän päässä. Tästä on hyvä jatkaa!
-J-
Heräsin ennen auringonnousua ja avasin toiveikkaana oven halpishotellini parvekkeelle. Yö oli ollut kostea ja kuivumaan ripustetut pyöräilyvaatteet olivat tasan yhtä märkiä kuin illallakin. Jospa tuuli kuivattaisi niitä ajellessa.
Turha toivo. Aamu alkoi sarastaa mutta toi vain saman harmauden mukanaan kuin edellisinäkin päivinä. Vedin siis hytisten märät ajokamppeet päälleni, nehän kastuisivat kohta kuitenkin. Aamupalakin oli melko aneeminen koostuen lähinnä pehmenneistä hedelmista ja Fazerin sinisestä.
Respan sain hereille huutelemalla helouta aikani ja passin saatuani kurvasin tielle.
Aamun sumu muuttui sateeksi melko pian ja hain suojaa katuruokalasta missä sain taas loistavaa keittoa. Tupakkaakin tarjottiin paikallisesta piipusta mutta päätin kieltäytyä. Piipullinen täällä tarkoittaa yhtä tai kahta hengenvetoa tötteröstä, jonka sivuhaaraan sytytetään pieni tupakkakasvin osa (kukinto?). Outo vehje. Niitä alkoi näkyä matkanvarrella enemmänkin, ehkä olin tulossa kasvatusalueille.
 |
| Lounasseuraa |
Jatkoin kampeamista vesisateessa ja jaellen ainakin tuhat helouta ja kädenheilautusta tienvarsille, joita reunustivat välillä riisipellot ja välillä tiheä asutus. Eniten ääntä lähti koululaisryhmistä, jotka sattuivat kohdalle. Meteli oli korvia huumaava ja monet lähtivät vierelle juoksemaan. Hillityimpiä taas olivat tienvarsien vanhukset, jotka selvästi ajattelivat, että "onhan noita nähty..."
Minä puolestani en ole nähnyt ainoatakaan länsimaalaista Hanoin jälkeen mutta enpä ole toisaalta kaivannutkaan. Vietnamilaiset ovat välitöntä ja iloista seuraa vaikka englanti ei useimmilta sujukaan. Ymmärretyiksi tullaan kuitenkin molemmin puolin ennemmin tai myöhemmin.
 |
| Tällä pajalla syntyi puunjuurakoista käyttö- ja koriste-esineitä. Pieniä huonekaluveistämöjä, joissa valmistui massiivisia ja erittäin koristeellisia huonekaluja näkyi pitkin matkaa. |
Puolenpäivän jälkeen se tapahtui! Aurinko esiintyi ensimmäisen kerran tällä matkalla ja näytti saman tien voimansa. Aamulla roiskunut kura kuivui pyörään kiinni ja t-paidalla pärjäsin majapaikkaani asti, joka tällä kertaa oli pieni motelli hiukan erossa päätiestä.
 |
| Ensimmäiset säteet. |
 |
| Nämä velikullat houkuttelivat minua jäämään pontikanjuontiin. |
 |
| Pesun tarpeessa? Etulokari Hanoista oli kyllä paras hankinta pitkään aikaan. |
Nyt lähden etsimään syötävää. Laosin raja on kahden ajopäivän päässä. Tästä on hyvä jatkaa!
-J-
Tänään: 82 km
Yhteensä: 322 km
Hyvältä näyttää Jarkko, mahtavaa kun laitat sekä tekstiä että kuvia. Onko sulla sykkeen monitorointilaite mukana ? Olis kiva seurata kans miten käppyrät piirtyy moisessa maisemassa ja ilmanalassa. Jos yhtään sua tunnen niin seuraava ja pidempi reissu on jo suunnittelun alla 😁 Tsemppiä !!
VastaaPoistaKiitti Vesku! 😀 Ei tullut sykemittaria matkaan, oon ollut aina vähän laiska seuraamaan sitä. Mutta voin kertoa että välillä tykyttää!!
PoistaHeissan Jarkko! On sinulla kyllä rohkea ja rankka, mutta varmasti myös aivan huikean hieno reissu! Kuvat ovat komeita -kuten myös itse matkamies (edelleen!). ISO peukutus siitä, että muistit ottaa säärien itseruskettavan suihkeen mukaan ja heti käyttöönkin (eilinen kuva...). Moni tuttavani ja sukulaiseni on jo aivan koukussa blogiisi -aivan loistavaa tekstiä tuotat! Tsemppiä, unohtumattomia elämyksiä ja suojelusenkeleitä matkaan edelleen! Terkut koko meidän orkesterilta. Anna-Kaisa :)
VastaaPoistaJarkko! Siulla on jo vuoden matkailukirjan aineisto loistavalla alulla! Team Putkonen julkaisua odottelee...
VastaaPoistaMuikka! Hyvä, että valitsit uuden reitin! Ihana tarinankertoja olet ja mahtavaa, että vihdoinkin aurinko näyttäytyi. Upeita kuvia oot tallentanut iloksemme, kiitti niistäkin! Hyvää matkaa, JT!
VastaaPoista