Pykälää isompi vaihde
SIEM REAP - SISOPHON
Olo oli hieman vaivaantunut puoli seitsemältä aamulla kun kasasin pyörääni hotellin pihalla. Minulle oli tehty aamiaispussi ja nyt koko yövuoron henkilökunta seisoi rivissä pyöräni vieressä ja toivottelivat vuorotellen hyvää matkaa. Kiittelin kovasti ja kun sain pyöräni liikkeelle huomasin, että koko vaaaleanruskeaan uniformuun pukeutunut khmer-armeija seurasi minua hotellin portille asti vilkuttamaan.
Asiaskaspalvelua viimeiseen asti.
Ajelehdin aamuruuhkan seassa ulos kaupungista, jonka sisääntuloväylää reunustivat massiiviset loistohotellit. Bussit keräilivät niiden pihoilta lähinnä aasialaisilta näyttäviä turisteja viettämään päivää temppeleillä. Siem Reapin lentokentän jälkeen tie muuttui kaksikaistaiseksi.
Valtatie kutosta Sisophoniin ei voi kutsua maailman kauneimmaksi pyöräilyreitiksi. Seutu on tasaista kuin Pohjanmaalla ja liikenne on vilkasta. Busseja ja rekkoja on paljon ja uhkarohkeita ohituksia tehdään isoilla nopeuksilla. Seassa puikkelehtivat skootterit minkä pystyvät.
Ja yksi suomalainen pyöräilijä. Vastaan tuli tosin kaksi muutakin urheilullisen näköistä retkipyöräilijää, jotka olivat ilmeisesti myös todenneet tien monotonisuuden ja paahtoivat ohi niin vauhdilla, etteivät nähneet minua.
Mutta oli tiessä hyvätkin puolensa. Päällyste oli huippukunnossa ja siinä oli jopa ajoittain leveä reunaviivalla erotettu piennar. Sainkin pyöräni hyvään vauhtiin ja keskinopeus oli nousussa. Rohloffin vaihteistossa vaihde kymmenen on ollut minulle se, millä saa täyteenpakatun pyörän rullaamaan mukavasti tasaisella noin 22 km/h. Nyt rullailin yhdellätoista n. 25 km/h ja vauhtiin päästyäni pitkänkin tovin vaihteella kaksitoista noin 28 km/h. Ajaminen oli tauon jälkeen taas mukavaa ja jalat toimivat hyvin.
Sisophoniin saavuttuani nappasin ensimmäisen hotellin, minkä näin ja se sattui olemaan hotelli Nasa. En nyt mitään avaruussukkulaa saanut viidellätoista dollarilla mutta kyllä tässä nyt yhden yön punkkaa.
Ja huomenna - Thaimaa!
-J-

Batmobiililla olisi ollut hieno jatkaa matkaa. |
Ajelehdin aamuruuhkan seassa ulos kaupungista, jonka sisääntuloväylää reunustivat massiiviset loistohotellit. Bussit keräilivät niiden pihoilta lähinnä aasialaisilta näyttäviä turisteja viettämään päivää temppeleillä. Siem Reapin lentokentän jälkeen tie muuttui kaksikaistaiseksi.
Peesasin pitkään sänkykuljetusta ja sain hyvät vauhdit! |
Tässä maassa ei välttämättä kannata pyytää jäitä juomaansa. Ne saattavat olla lähtöisin vaikka tämän näköisistä palikoista. |
Valtatie kutosta Sisophoniin ei voi kutsua maailman kauneimmaksi pyöräilyreitiksi. Seutu on tasaista kuin Pohjanmaalla ja liikenne on vilkasta. Busseja ja rekkoja on paljon ja uhkarohkeita ohituksia tehdään isoilla nopeuksilla. Seassa puikkelehtivat skootterit minkä pystyvät.
Ja yksi suomalainen pyöräilijä. Vastaan tuli tosin kaksi muutakin urheilullisen näköistä retkipyöräilijää, jotka olivat ilmeisesti myös todenneet tien monotonisuuden ja paahtoivat ohi niin vauhdilla, etteivät nähneet minua.
Mutta oli tiessä hyvätkin puolensa. Päällyste oli huippukunnossa ja siinä oli jopa ajoittain leveä reunaviivalla erotettu piennar. Sainkin pyöräni hyvään vauhtiin ja keskinopeus oli nousussa. Rohloffin vaihteistossa vaihde kymmenen on ollut minulle se, millä saa täyteenpakatun pyörän rullaamaan mukavasti tasaisella noin 22 km/h. Nyt rullailin yhdellätoista n. 25 km/h ja vauhtiin päästyäni pitkänkin tovin vaihteella kaksitoista noin 28 km/h. Ajaminen oli tauon jälkeen taas mukavaa ja jalat toimivat hyvin.
Tuplapakattua Mentosta!! Fiksua? |
Riisipeltoa silmänkantamattomiin lähellä Sisophonia. |
Sisophoniin saavuttuani nappasin ensimmäisen hotellin, minkä näin ja se sattui olemaan hotelli Nasa. En nyt mitään avaruussukkulaa saanut viidellätoista dollarilla mutta kyllä tässä nyt yhden yön punkkaa.
Ja huomenna - Thaimaa!
-J-
Tänään: 107 km
Yhteensä: 1762 km
Hei JT! Tossa listassahan on selkokielellä lueteltu eri lisukkeita basmatille. On kanaa muutamalla variaatiolla, kasviksia kirkkaalla ja kookoskastikkeella, sit pari punalihavaihtoehtoa ja yks kala, vähän niinku thaikkulaisittain. Noi lihat on khmerimaustettuja😁 Sun kulttuuri-ja historiabläjäykset ovat siistejä, lisää siis niitä, jos sopiva tilaisuus. Ja rauniokuvat olivat hienoja! Varmaan niin, että kun tunti kateltu, niin haluu jo pois mut kiitti kuvista! Ja altaassahan oli varsin rennon oloinen lomalainen...tammikuun kalenterikuva😁 Aatella, sä saavut pian Thaimaaseen, vitsi, mikä seikkailu!!!! Kiitti blogista, hyvää tarinaa, voi hyvin👍
VastaaPoistaKiitti Riitta, en tiennytkään että oot noin haka kmehrissä! 😉 Vaikka luettelitkin lähes kaikki maailman ruuat, oikea sana jäi puuttumaan... 🤔
PoistaNo, niin arvelinkin😉😁 yt r
PoistaSiis, yt Riitta meiltä, varmaan arvasitkin
VastaaPoistaViitaten aiempaan tekstiini unohdin mainita, että sun kännyteksti oli irroitettu asiayhteydestä, niin se pitsikirjoitus oli hankala, joten keskityin itse listaan😂😂😂 sorry😂 yt riitta
VastaaPoistaToinen arvaukseni on muna🥚
VastaaPoistaEdellisestä jäi numero ja yksi viiva pois..
Meniköhän ihan metikköön?😂
Huikeeta, Susanna!! 😀 Sä oot tämän kisan voittaja. Munahan se, kyllä protskua täytyy tien päällä saada! Laita mulle osoittesi (jarkko.tavast@gmail.com) niin HILLITÖN palkinto lähtee tulemaan kunhan pääsen Bangkokiin! 👍
PoistaJee! Pikku-tarkkaa on tuo kirjoitus! Mukavaa reissun jatkoa ja laitan osoitteen tulemaan!😊
VastaaPoistaOnnea Suski! Hei JT, ootko muuten ehtiny kokeilla siellä paikallisia protskulähteitä, kuten lintuhämis, torakka tai sirkka tai toukat? Yt riitta
VastaaPoistaEn oo vielä, katsotaan mitä Bangkokissa on tarjolla... 🕷
Poista