Taikuissa
SISOPHON (KAMBODZA) - SA KAEO (THAIMAA)
Sori ihmiset, tein juuri huonon valinnan. Päädyin tienvarsihotelliin keskelle ei mitään ja kuvittelin silti olevani tiukasti verkossa. No enpä ole. Hotellin WiFi on surkea ja vaikka puhelimeeni sain uuden sim-kortin ja rutkasti dataa niin eipä sekään täällä pellolla toimi. Yritän saada tämän tekstin ulos mutta tänään ei tule kuvia, olen pahoillani.
Aamuni aloitin paketillisella rusinakeksejä, appelsiinilimulla ja tölkkikahvilla. Niiden voimalla päädyin Poipetin rajakaupunkiin ennen yhdeksää. Ihan heti en malttanut syöksyä Thaimaan puolelle. Olin ollut Kambodzassa kuitenkin vasta viikon enkä tiennyt tulenko koskaan takaisin, joten käänsin pyöräni aikaiselle lounaalle muovituoliruokalaan.
Tässä vaiheessa matkaa alkaa turha häveliäisyys karista ja niinpä marssinkin suoraan keittiön puolelle. Emäntä pilkkoi siellä kanaa eikä vaikuttanut ollenkaan yllättyneeltä nähdessään minut vaan alkoi esitellä mitä kattiloista löytyy. Valitsin nuudelikeittoa ja kaivoin nurkassa olevasta jääkaapista kokiksen.
TARTTISKO JONKUN TEHDÄ JOTAIN?
Keittoa ryystäessäni mietin maata, jonka läpi olin kulkenut. Tiesin jo etukäteen, että Laos olisi köyhä valtio mutta Kambodzan olin kuvitellut vauraammaksi. Pohjoisen pölyiset ja kuivat alueet hökkelitaloineen olivat todistaneet, että turisteilla ei ole sinne mitään asiaa. Siellä ei vain yksinkertaisesti ole mitään nähtävää.
Ellei sitten halua nähdä aitoa kambodzalaista elämää. Minun mielestäni Kambodzan ongelma on siinä, että maahan saapunut perusturisti matkustaa lentokentältä tai maarajalta nopeasti suljetussa kulkuvälineessään suoraan turistikohteeseen, esimerkiksi Siem Reapiin. Sinne menevät niin matkailutulot kuin muukin turismin tuoma hyöty. Ketään ei kiinnosta mitä pölyisten teiden varrella tapahtuu.
Pyöräillessä kontrastin huomasi hyvin. Vaikka olin juuri saapumassa Siem Reapiin tai kuten tänään, pääväylällä poistumassa Thaimaan puolelle, ihmiset ovat kuin eivät olisi ikinä eurooppalaista nähneetkään. Tuijottelevat, tulevat vertailemaan ihonväriä tai naureskelevat muuten vain (siihen olen kyllä tottunut muutenkin... 😁). Jonkun olisi keksittävä mitä syrjäseuduilla olisi annettavaa, jotta turismin tuoma hyöty päätyisi myös sinne. Koska ne ihmiset, jos ketkä, sitä tarvitsevat.
Mutta ehkä tätä on turha pohtia. Kambodza on YK:n vähiten kehittyneiden maiden listalla, ei siihen yksi polkupyöräturisti pysty mielipiteineen vaikuttamaan. Ja enhän minä tiedä millaista meno on etelässä Phnom Penhin seuduilla ja muualla. Kiva olisi joskus käydä vielä katsomassa.
Parasta antia minulle Kambodzassa oli taaskin ihmisten positiivisuus ja iloisuus vaikka se alkaa kliseeltä kuulostaakin. Ja tietenkin Angkor Wat ja Thom. Sillälailla sopivana annoksena... 😉
JA TAAS TULI RAJA VASTAAN
Kambodzan ja Thaimaan rajalla meininki oli melkoista hulabaloota. Ihmisiä menossa nyssäköineen sinne sun tänne ja aikaisempiin rajanylityspaikkoihin verrattuna homma näytti täydelliseltä kaaokselta.
Olin aikaisemmin päivällä ohittanut pyöräilevän kiinalaisen, jolla oli isot tarakkalaukut ja matka selvästi jonnekin kauas. Ei paljoakaan juteltu, mies puhui huonosti englantia. Nyt sama mies oli käännytetty jo Kambodzan tarkastuspisteeltä ja ilmeestä päätellen alkoi epätoivo iskeä. Mies esitteli passia ja dollareitaan kovasti selitellen ja minä yritin auttaa. Eihän siitäkään ilman ymmärrystä mitään tullut. Paikalle ilmestyi kuitenkin hyvin auttavainen mies, joita raja-alue on tunnetusti täynnään. Kiinalainen pääsi kyllä Thaimaahan (ja varmasti myös dollareistaan).
Itse olin valmistautunut Thaimaahan saapumiseen jo Suomessa hankkimalla viisumin etukäteen. Sain leimat nopeasti kummallakin puolella rajaa ja vietin kyseisessä sirkuksessa alle tunnin.
THAIMAA
Fiiliksessä oli hieman lopun alkua pyöräillessäni maahan, mikä saman tien näytti olevan talousasteikolla ihan eri levelillä naapureihinsa verrattuna. Tiet levenivät ja autot muuttuivat uudemmiksi ja nopeammiksi. Katujen reunoille ilmestyivät katukivetykset ja liikennemerkit, joista sai selvää. Kanat, koirat ja lehmät hävisivät jonnekin ja risteyksissä näkyi roskiksia, jotka oli hiljattain tyhjennetty. Siistejä kukkaistutuksia ja länsimaisia marketteja, joissa oli valikoimaa enemmän kuin Malmin sittarissa.
Pidin tauon yhdessä ja ostin sim-kortin. Istuessani KFC-pikaruokaravintolassa mietin, että loppuiko epävarmuus ruuan ja seuraavan yöpaikan löytymisestä tähän? Täällä oli kaikkea jokapaikassa niin paljon. Ajatus tuntui helpottavalta mutta jostain kumman syystä olin myös vähän pettynyt.
Automaatista sain paikallista valuuttaa ja jatkoin vielä nelisenkymmentä kilometriä auringon ottaessa niskalenkkiä. Yhteen bussipysäkkiin näin nojaamassa tutun näköisen pyörän. Kiinalaismieshän se siellä veteli penkillä sikeitä, oli tainnut rajanylitys ottaa vähän koville...
Nyt siis olen tienvarsihotellissa, missä ei toimi netti ja ravintola on lakkautettu kun ei kuulemma ole asiakkaita. Että mikä se on se kehitysmaa, kysyn minä. Kyllä Laosissa yhteydet toimi. Respasta sain kuitenkin kolme pölyisen näköistä pussillista nuudeleita ja kuuma vesikin järjestyy. Lisäksi minulla on vielä manteleita ja pötkö Mentoksia, joten aamupala on kasassa.
Kokeilin taas kuvien lataamista tänne mutta se ei vaan onnistu. Harmi. Tällaisen tekstivuodatuksen lukeminen saattaa vähän puuduttaa.
Mutta huomenna sitten!
-J-
Sori ihmiset, tein juuri huonon valinnan. Päädyin tienvarsihotelliin keskelle ei mitään ja kuvittelin silti olevani tiukasti verkossa. No enpä ole. Hotellin WiFi on surkea ja vaikka puhelimeeni sain uuden sim-kortin ja rutkasti dataa niin eipä sekään täällä pellolla toimi. Yritän saada tämän tekstin ulos mutta tänään ei tule kuvia, olen pahoillani.
Aamuni aloitin paketillisella rusinakeksejä, appelsiinilimulla ja tölkkikahvilla. Niiden voimalla päädyin Poipetin rajakaupunkiin ennen yhdeksää. Ihan heti en malttanut syöksyä Thaimaan puolelle. Olin ollut Kambodzassa kuitenkin vasta viikon enkä tiennyt tulenko koskaan takaisin, joten käänsin pyöräni aikaiselle lounaalle muovituoliruokalaan.
Tässä vaiheessa matkaa alkaa turha häveliäisyys karista ja niinpä marssinkin suoraan keittiön puolelle. Emäntä pilkkoi siellä kanaa eikä vaikuttanut ollenkaan yllättyneeltä nähdessään minut vaan alkoi esitellä mitä kattiloista löytyy. Valitsin nuudelikeittoa ja kaivoin nurkassa olevasta jääkaapista kokiksen.
TARTTISKO JONKUN TEHDÄ JOTAIN?
Keittoa ryystäessäni mietin maata, jonka läpi olin kulkenut. Tiesin jo etukäteen, että Laos olisi köyhä valtio mutta Kambodzan olin kuvitellut vauraammaksi. Pohjoisen pölyiset ja kuivat alueet hökkelitaloineen olivat todistaneet, että turisteilla ei ole sinne mitään asiaa. Siellä ei vain yksinkertaisesti ole mitään nähtävää.
Ellei sitten halua nähdä aitoa kambodzalaista elämää. Minun mielestäni Kambodzan ongelma on siinä, että maahan saapunut perusturisti matkustaa lentokentältä tai maarajalta nopeasti suljetussa kulkuvälineessään suoraan turistikohteeseen, esimerkiksi Siem Reapiin. Sinne menevät niin matkailutulot kuin muukin turismin tuoma hyöty. Ketään ei kiinnosta mitä pölyisten teiden varrella tapahtuu.
Pyöräillessä kontrastin huomasi hyvin. Vaikka olin juuri saapumassa Siem Reapiin tai kuten tänään, pääväylällä poistumassa Thaimaan puolelle, ihmiset ovat kuin eivät olisi ikinä eurooppalaista nähneetkään. Tuijottelevat, tulevat vertailemaan ihonväriä tai naureskelevat muuten vain (siihen olen kyllä tottunut muutenkin... 😁). Jonkun olisi keksittävä mitä syrjäseuduilla olisi annettavaa, jotta turismin tuoma hyöty päätyisi myös sinne. Koska ne ihmiset, jos ketkä, sitä tarvitsevat.
Mutta ehkä tätä on turha pohtia. Kambodza on YK:n vähiten kehittyneiden maiden listalla, ei siihen yksi polkupyöräturisti pysty mielipiteineen vaikuttamaan. Ja enhän minä tiedä millaista meno on etelässä Phnom Penhin seuduilla ja muualla. Kiva olisi joskus käydä vielä katsomassa.
Parasta antia minulle Kambodzassa oli taaskin ihmisten positiivisuus ja iloisuus vaikka se alkaa kliseeltä kuulostaakin. Ja tietenkin Angkor Wat ja Thom. Sillälailla sopivana annoksena... 😉
JA TAAS TULI RAJA VASTAAN
Kambodzan ja Thaimaan rajalla meininki oli melkoista hulabaloota. Ihmisiä menossa nyssäköineen sinne sun tänne ja aikaisempiin rajanylityspaikkoihin verrattuna homma näytti täydelliseltä kaaokselta.
Olin aikaisemmin päivällä ohittanut pyöräilevän kiinalaisen, jolla oli isot tarakkalaukut ja matka selvästi jonnekin kauas. Ei paljoakaan juteltu, mies puhui huonosti englantia. Nyt sama mies oli käännytetty jo Kambodzan tarkastuspisteeltä ja ilmeestä päätellen alkoi epätoivo iskeä. Mies esitteli passia ja dollareitaan kovasti selitellen ja minä yritin auttaa. Eihän siitäkään ilman ymmärrystä mitään tullut. Paikalle ilmestyi kuitenkin hyvin auttavainen mies, joita raja-alue on tunnetusti täynnään. Kiinalainen pääsi kyllä Thaimaahan (ja varmasti myös dollareistaan).
Itse olin valmistautunut Thaimaahan saapumiseen jo Suomessa hankkimalla viisumin etukäteen. Sain leimat nopeasti kummallakin puolella rajaa ja vietin kyseisessä sirkuksessa alle tunnin.
THAIMAA
Fiiliksessä oli hieman lopun alkua pyöräillessäni maahan, mikä saman tien näytti olevan talousasteikolla ihan eri levelillä naapureihinsa verrattuna. Tiet levenivät ja autot muuttuivat uudemmiksi ja nopeammiksi. Katujen reunoille ilmestyivät katukivetykset ja liikennemerkit, joista sai selvää. Kanat, koirat ja lehmät hävisivät jonnekin ja risteyksissä näkyi roskiksia, jotka oli hiljattain tyhjennetty. Siistejä kukkaistutuksia ja länsimaisia marketteja, joissa oli valikoimaa enemmän kuin Malmin sittarissa.
Pidin tauon yhdessä ja ostin sim-kortin. Istuessani KFC-pikaruokaravintolassa mietin, että loppuiko epävarmuus ruuan ja seuraavan yöpaikan löytymisestä tähän? Täällä oli kaikkea jokapaikassa niin paljon. Ajatus tuntui helpottavalta mutta jostain kumman syystä olin myös vähän pettynyt.
Automaatista sain paikallista valuuttaa ja jatkoin vielä nelisenkymmentä kilometriä auringon ottaessa niskalenkkiä. Yhteen bussipysäkkiin näin nojaamassa tutun näköisen pyörän. Kiinalaismieshän se siellä veteli penkillä sikeitä, oli tainnut rajanylitys ottaa vähän koville...
Nyt siis olen tienvarsihotellissa, missä ei toimi netti ja ravintola on lakkautettu kun ei kuulemma ole asiakkaita. Että mikä se on se kehitysmaa, kysyn minä. Kyllä Laosissa yhteydet toimi. Respasta sain kuitenkin kolme pölyisen näköistä pussillista nuudeleita ja kuuma vesikin järjestyy. Lisäksi minulla on vielä manteleita ja pötkö Mentoksia, joten aamupala on kasassa.
Kokeilin taas kuvien lataamista tänne mutta se ei vaan onnistu. Harmi. Tällaisen tekstivuodatuksen lukeminen saattaa vähän puuduttaa.
Mutta huomenna sitten!
-J-
Tänään: 91 km
Yhteensä: 1853 km
JT, ei puuduta ollenkaan, hienoa tarinaa, kiitti! Pianhan sulla alkaa LOMA-loma Taikuissa😎 Take care! Yt riitta
VastaaPoista