Hymyjen maa






Kyllähän Thaimaa ansaitsee arvionsa pyöräilymaana kuten kaikki edellisetkin. Tämän maan ulkokuori tekee tosin hommasta haastavampaa koska turismi vaikuttaa kaikkeen. Pyöräilijäkin menee helposti hurmokseen ja alkaa hehkuttaa rantakohteita tai yltäkylläistä ruokatarjontaa. Niistä löytyy tietoa netistä yllin kyllin.

Ja meneehän Thaimaalla mukavasti moniin muihin Aasian maihin verrattuna. Talous riippuu paljolti viennistä, joka on Indonesian jälkeen Kaakkois-Aasian toiseksi suurin. Turismin osuus BKT:sta on 6% ja teollisuuden 45,6%. Esimerkiksi noin puolet maailmassa valmistetuista kiintolevyistä tulee Thaimaasta. Näin tietää Wikipedia kertoa. 😁


TIET

Eilen kirjoitin jo liikenteestä, mikä täällä on melko vallatonta hommaa. Sääntöjä rikotaan yleisesti ja ylinopeudet ovat kovia. Tiellä liikkumisen voisi kuvitella pelottavaksi mutta sitä helpotti suuresti yksi asia, jonka huomasi saman tien Kambodzasta tullessaan.

Teiden kunto on erinomainen. Päällyste on monin paikoin niin sileää, että tuntui kuin lasipinnalla olisi ajanut. Pientareet ovat leveät ja vaikka niillä usein myös autoillaan, autoilijat ilmoittavat kiitettävästi itsestään ja kannustavat sivuikkunoistaan pyöräilijää.






Toinen helpotus, mikä tuli vastaan turistialueille (rannikolle) päästyäni olivat pyörätiet. Ne tekivätkin ajamisesta pelkkää luksusta usein monien kilometrien matkalle.


KOIRAT

Yllättävä häiriötekijä pyöräilijälle ovat hiljaisilla rannoilla päivystävät kulkukoiralaumat, jotka eivät juurikaan pyöräilijöistä pidä. Näin ainakin päättelin siitä, että minua jahdattiin välillä ihan porukalla. Bang Boetissa tapaamani ruotsalaispariskunta ei uskaltanut rannalla liikkua ilman keppiä, jolla kuulemma koiralauman saa uskomaan, että kepinhaltija on johtaja. Sillä ei tarvitse lyödä. Riittää, että nostaa sen ilmaan ja huutaa.





Kulkukoiralaumojen seuraaminen sivusta on aika mielenkiintoista hommaa ja opettaa paljon laumaeläimen mielenlaadusta. Tämänkin bungalowikylän alue rantasiivuineen on neljän koiran reviiri. Ne makailevat terasseilla turistien rapsuteltavina kuin mitkä tahansa lemmikit mutta jos aluetta lähestyy vieras koira, toiminta muuttuu sekunnissa. Päivystäjä haukahtaa ja salamana on koko lauma tunkeilijan perässä. Laumalla on myös tietty hierarkia: jos ihminen on johtajan (usein vanhimman koiran) suosiossa saa koko lauman hyväksynnän.


RUOTSALAISET

Tämän olisi hyvin voinut lisätä eiliseen listaan. Kertokaa nyt joku, miksi koko Thaimaan rannikko on täynnä ruotsalaisia?


Pesulasta hakemani vaatteet oli pakattu Systembolagetin pussiin. 😂


Rakkaita länsinaapureitamme oli paljon pohjoisimmilla rannoilla mutta täällä Koh Lantalla vähintään joka toinen turisti on ruotsalainen. Minun käsittääkseni ruotsalaisia on noin kaksi kertaa niin paljon kuin suomalaisia. Miten siis voi olla, että ne kerrat kun olen kuullut suomen kieltä voi laskea yhden käden sormilla..?


HYMY

Thaimaaalaiset eivät helposti osoita perimmäisiä tunteitaan kuten eivät suomalaisetkaan. Näin ainakin minä jatkuvaan hymyilyyn suhtaudun.

On totta, että hymyllä saa paljon aikaiseksi. Mukavahan tuolla oli ajella ympäriinsä kun kaikilta vastaantulijoilta saa valloittavan hymyn. Thaimaalaiset uskovat, että hymy auttaa läpi vaikeista ajoista ja helpottaa arjesta selviämistä. Varmasti näin onkin.

Ehkä olen perusnegatiivinen suomijuntti mutta väitän kuitenkin, etteivät thaimaalaiset oikeasti ole sen onnellisempaa kansaa kuin ketkään muutkaan. Hymyn alle on helppo peittää negatiiviset tunteensa tai ongelmansa. Toki se on ulospäin kauniimpaa kuin suomalainen murjotus.

Thaimaalaiset elävät paratiisimaisesta ulkokuorestaan huolimatta sotilasjuntan johtamassa monarkiassa, missä pääministeri on vuonna 2014 sotilasvallankaappausta johtanut kenraali.


Kuningasperheen kuvia on kaikkialla, tässä Bangkokissa. Vasemmalla oleva edesmennyt kuningas Rama IX oli kuollessaan maailman pitkäaikaisin monarkki. Hän kuoli 13. lokakuuta 2016 ja vei koko maan vuoden mittaiseen suruaikaan oltuaan erittäin rakastettu ja arvostettu thaimaalaisten keskuudessa. Nyt valtaistuimella on hänen poikansa Maha Vajiralongkorn (Rama X) oikealla.



Majesteettirikoslain mukaan Thaimaassa on kiellettyä arvostella kuningasta tai kuningashuoneen jäseniä. Tämä tulisi myös turistien muistaa ja käyttäytyä kunnioittavasti kuninkaan kuvia kohtaan. Muuten saattaa jopa häkki heilahtaa. Maassa maan tavalla toimii kliseisesti myös tässä yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan pyöräilystä Thaimaassa jäi positiivinen kuva. Liikenteen takia en halua sitä kaikille suositella mutta jokainen tekee omat reittivalintansa. Minä välttelin loppumatka poislukien isoja teitä ja ajaminen oli helppoa ja turvallisen tuntuista.





Nyt kun tätä auringonlaskua katselee, en yhtään ihmettele miksi ruotsalaiset haluavat tänne. Yksi heistä tosin huutaa nyt kurkku suorana. Rannalle viritetyllä trapetsilla taiteilu ei taida olla oikea laji jos on vasta hiljattain oppinut kävelemään...

-J-





Kommentit

  1. Voi Jagge! On tämä ollut aivan huikean hieno Aasian tarakkasiipeilyreissu Suomen talven hippeimpien hiihtokelien lomassa :D. Ihanaa, että näin valtavan urakan blogissasi jaksoit kaiken muun hommelin keskellä siellä vääntää ja niin monia ihmisiä blogillasi varmastikin ilahduttaa! Kaikki kertomasi on ollut erittäin kiinnostavaa, loistavasti kirjoitettua ja kuvat täydellistä lisuketta vuoden matkailublogiin. Eivätkä renkaatkaan kertaakaan hajoneet -ihan käsittämättömän hyvää tuuria tai niitä paikallisia suojelusenkeleitä... Tuttavat ja sukulaiset ovat kuvanneet blogiasi mm. tyyliin: "koukuttava, ihan pakko päivittäin lukea, hauska, kevyt, ihan käsittämättömän hyvä, miten se Jarkko osaa niin hyvin kirjoittaa, hirmuisessa kunnossa se Jarkko, komee, komee parta, miten se jaksaa, onks se Jarkko siis teijän tuttu vai sukulainen -hieman kateellisen oloisesti tuo ;) ja et sen Jarkon on pakko olla ihan huipputyyppi" -eli juurikin näin! -KIITOS! :D

    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille nyt! Nauti Tytöistäsi. Terkkusin Anna-Kaisa pesueineen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh, kaikkea kanssa... 😁 Hölmö olisin jos en ottaisi tyytyväisenä vastaan. KIITOS!

      Poista
    2. Ole hyvä sinä kuultujen kuvausten mukaan myös rohkee heppu & rohkea kaveri! :D Pakko todeta vielä, että myös teinit ovat päivittäin blogiasi lukeneet, joka on aika paljon se ;). A-K

      Poista
  2. Jes! Pyöräilytour saatu pakettiin! Ei voi kuin ihailla. Meillä aamut alkoivat blogin lukemisella ja lapset halusivat nähdä aina kaikki eläinkuvat 😊
    Teidän ladyt ovat nyt matkalla kohteeseen. Meidän neidillä jo kova ikävä teidän neitiä vaikka erosivat vasta muutama tunti sitten. Ihanaa lomaa! Nauttikaa! T. Kuopat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun luitte! Arvasinkin, että "tiettyjä tahoja" kiinnostavat nuo karvakuonot, joten niitä tuli aika paljon kuvattua... 🐕

      Poista
  3. No niin, reissu on heitetty ja äkkiä se meni...mukava oli seurata matkan etenemistä blogista, kiva kun jaksoit vääntää tekstiä ja laittaa kuvia. Täytyy sanoa, että hieno reissu kerta kaikkiaan. Veikkaan että nälkä kasvaa syödessä...Ei muuta kuin hyvää loman loppua sinne !!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pykälää isompi vaihde

Hanoi - Hoa Binh