Khao Sok & Cheow Lan
Eilisiltaisen viidakkoseikkailun aloitin tyylillä: saapumalla myöhässä.
En yleensä myöhästy mistään, täsmällisyyttä olen arvostanut aina korkealle. Mutta nyt kun länsimainen aikakäsitys alkaa menettää otettaan, pääsi näinkin käymään. En onneksi menettänyt mitään, avulias resorttimies heitti minut mopolla kansallispuiston portille.
Seuraavat kolme tuntia koluttiin sademetsää paikallisen oppaan bongaillessa pusikosta sitä sun tätä. Öisessä metsässä lymyävät eläimet ovat lähes mahdottomia havaita sellaisen silmin, joka ei siellä ole tottunut liikkumaan. Oppaamme olikin koulutettu kaveri jo toisessa polvessa ja eläinten lisäksi hän bongasi metsästä oman isänsä toisen turistiporukan kanssa.
Aika köyhäksi anti kuitenkin jäi. Lähinnä hämähäkkejä, skorpioneja, pari sammakkoa ja puissa nukkuvia karvamöykkyjä, jotka kuulemma olivat apinoita yöpuulla. Minun suosikkini oli ilman muuta oksallaan nukkuva kuningaskalastaja, joka oli niin sikeästi unten mailla, etteivät puolen metrin päässä räpsähtelevät salamavalot sitä näyttäneet hetkauttavan. Tai mistäs minä tiedän, onhan se saattanut tänä aamuna olla aika "Angry Bird".
CHEOW LAN JÄRVI (RATCHAPRAPRAN PATOALLAS)
Ai että nämä aasinsillat ovat loistavia!
Angry Birdin keikkuessa kuskimme kojelaudalla kiisimme tänä aamuna kohti tekojärveä vähän vahvistetulla kokoonpanolla. Eilen meitä oli kaksi saksalaista ja minä, nyt mukana myös kanadalainen paljon matkustellut eläkeläispariskunta. Tällä kertaa olin ajoissa ja tunnin matka järvelle lähti tasan 08.30.
Kuvastakin näytti tulleen vähän tärähtänyt koska pelkäsin henkeni edestä. Kuski oli selvästi kokenut mutta 140 km/h mutkaisilla teillä ilman turvavälejä tai muutakaan tolkkua sai minut kaipaamaan pyörän satulaan. Kumma juttu muuten, että vaikka pyörä onkin täysin suojaton maantiellä, siihen luottaa enemmän kuin uuteen maastoautoon.
Rantaan päästiin kuitenkin ja järvelle.
Cheow Lan-järvellä kulkiessaan on vaikea tajuta, että ennen 80-lukua sitä ei ole ollut olemassakaan. Ratchaprapha-padon rakentamisen jälkeen laajat maa-alueet täyttyivät vedellä vuoden kuluessa ja muodostivat järven, joka on n. 30 kilometriä pitkä ja 165 neliökilometriä laaja. Padon vihki käyttöön Thaimaan kuningas vuonna 1987.
Nykyään järvialue on monen trooppisen kasvi- ja eläinlajin koti ja turistien suosikkikohde turkoosin vetensä ja upeiden maisemiensa vuoksi.
Eipä tarvinnut paljoa ajatella. Meidät komennettiin veneestä rantaan, lounaalle ja luolavaellukselle. Tavallaan nautin täydellisestä irroittautumisesta pyöräilijän arjesta mutta vapaus siitä tuntui puuttuvan. Oppaan perässä tallustettiin kiltisti viidakkoon.
Ryömittin pimeään luolaan otsalamppujen kanssa, joista vain puolet toimi. 200 metrisen luolan koluaminen vedessä, joka ylti ajoittain rinnan korkeudelle kävi työstä mutta upea oli luolakin, ei käy kieltäminen. Vedenpitävä kamera oli mukana mutta kuvista meni yli puolet pieleen. Keskityin lähinnä siihen, etteivät nilkat väänny.
Päästiin sieltä aikanaan poiskin. Uintitauon ja paluumatkan jälkeen alkoi pimeys laskeutua Khao Sokiin. Vein pussillisen vaatteita pestäväksi ja ajattelin huomenna pitää pyöräilijän vapaapäivän. Siihen kuuluu... antakaas kun mietin...
Ei mitään suunnitelmia!
Loppumatka alkaa hahmottua jollain tapaa. Siinä on ollut aika paljon muuttujia enkä tiedä stressaanko jo liikaa. Paras ehkä vaan pyöräillä loppuun asti ja katsoa sitten.
Huomiseen!
-J-
En yleensä myöhästy mistään, täsmällisyyttä olen arvostanut aina korkealle. Mutta nyt kun länsimainen aikakäsitys alkaa menettää otettaan, pääsi näinkin käymään. En onneksi menettänyt mitään, avulias resorttimies heitti minut mopolla kansallispuiston portille.
Seuraavat kolme tuntia koluttiin sademetsää paikallisen oppaan bongaillessa pusikosta sitä sun tätä. Öisessä metsässä lymyävät eläimet ovat lähes mahdottomia havaita sellaisen silmin, joka ei siellä ole tottunut liikkumaan. Oppaamme olikin koulutettu kaveri jo toisessa polvessa ja eläinten lisäksi hän bongasi metsästä oman isänsä toisen turistiporukan kanssa.
Aika köyhäksi anti kuitenkin jäi. Lähinnä hämähäkkejä, skorpioneja, pari sammakkoa ja puissa nukkuvia karvamöykkyjä, jotka kuulemma olivat apinoita yöpuulla. Minun suosikkini oli ilman muuta oksallaan nukkuva kuningaskalastaja, joka oli niin sikeästi unten mailla, etteivät puolen metrin päässä räpsähtelevät salamavalot sitä näyttäneet hetkauttavan. Tai mistäs minä tiedän, onhan se saattanut tänä aamuna olla aika "Angry Bird".
CHEOW LAN JÄRVI (RATCHAPRAPRAN PATOALLAS)
Ai että nämä aasinsillat ovat loistavia!
Angry Birdin keikkuessa kuskimme kojelaudalla kiisimme tänä aamuna kohti tekojärveä vähän vahvistetulla kokoonpanolla. Eilen meitä oli kaksi saksalaista ja minä, nyt mukana myös kanadalainen paljon matkustellut eläkeläispariskunta. Tällä kertaa olin ajoissa ja tunnin matka järvelle lähti tasan 08.30.
Kuvastakin näytti tulleen vähän tärähtänyt koska pelkäsin henkeni edestä. Kuski oli selvästi kokenut mutta 140 km/h mutkaisilla teillä ilman turvavälejä tai muutakaan tolkkua sai minut kaipaamaan pyörän satulaan. Kumma juttu muuten, että vaikka pyörä onkin täysin suojaton maantiellä, siihen luottaa enemmän kuin uuteen maastoautoon.
Rantaan päästiin kuitenkin ja järvelle.
Cheow Lan-järvellä kulkiessaan on vaikea tajuta, että ennen 80-lukua sitä ei ole ollut olemassakaan. Ratchaprapha-padon rakentamisen jälkeen laajat maa-alueet täyttyivät vedellä vuoden kuluessa ja muodostivat järven, joka on n. 30 kilometriä pitkä ja 165 neliökilometriä laaja. Padon vihki käyttöön Thaimaan kuningas vuonna 1987.
Nykyään järvialue on monen trooppisen kasvi- ja eläinlajin koti ja turistien suosikkikohde turkoosin vetensä ja upeiden maisemiensa vuoksi.
Eipä tarvinnut paljoa ajatella. Meidät komennettiin veneestä rantaan, lounaalle ja luolavaellukselle. Tavallaan nautin täydellisestä irroittautumisesta pyöräilijän arjesta mutta vapaus siitä tuntui puuttuvan. Oppaan perässä tallustettiin kiltisti viidakkoon.
 |
| Perhosen lentoonlähtö |
 |
| Valokuvausta harrastavat tietävät, että valon käyttö on taitolaji. Tähän kuvaan piti vangita viidakon kuumuus ja tavallaan se onnistuikin, näytän ainakin 150 asteiselta. |
Ryömittin pimeään luolaan otsalamppujen kanssa, joista vain puolet toimi. 200 metrisen luolan koluaminen vedessä, joka ylti ajoittain rinnan korkeudelle kävi työstä mutta upea oli luolakin, ei käy kieltäminen. Vedenpitävä kamera oli mukana mutta kuvista meni yli puolet pieleen. Keskityin lähinnä siihen, etteivät nilkat väänny.
 |
| Hämiksiä täälläkin. |
 |
| Tippukivimuodostelmia syntyi luolan syvyyksissä. |
 |
| Saksalaisen valomiekka |
Päästiin sieltä aikanaan poiskin. Uintitauon ja paluumatkan jälkeen alkoi pimeys laskeutua Khao Sokiin. Vein pussillisen vaatteita pestäväksi ja ajattelin huomenna pitää pyöräilijän vapaapäivän. Siihen kuuluu... antakaas kun mietin...
Ei mitään suunnitelmia!
Loppumatka alkaa hahmottua jollain tapaa. Siinä on ollut aika paljon muuttujia enkä tiedä stressaanko jo liikaa. Paras ehkä vaan pyöräillä loppuun asti ja katsoa sitten.
Huomiseen!
-J-
Kommentit
Lähetä kommentti