Kuherruskuukauden loppu

THAP SAKAE - BANG BOET BEACH

Aamulla heräsin vielä järisyttävämpään kaatosateeseen kuin eilen. Vettä tuli sellaisella voimalla, että piha tulvi ja katottomassa suihkussani ei tarvinnut juuri hanaa kääntää. Pääsin liikkeelle vasta kahdeksalta sillä pestyt vaatteeni roikkuivat lukitussa katoksessa eikä henkilökuntaa näkynyt ennen sitä.

Päivästä näytti tulevan kuin toisinto eilisestä. Kymmenen kilometrin jälkeen pääsin nelostiestä eroon ja käännyin pienille rantaan vieville teille.

Elämänohjeita kotiin vietäviksi.

Kiitos 3M näistä erinomaisista heijastinnystyröistä, joista sain tänään nauttia kymmenen metrin välein 60 kilometrin matkalla. Metallipinta muuttuu erinomaisen liukkaaksi sateella. Erityiskiitos vielä niille tietyöläisille, jotka ovat keksineet asettaa ne muutenkin kapean pientareen puolelle eivätkä reunaviivan päälle! Keep up the good work!! 🖕

Rannassa oli eiliseen tapaan paljon uusia loma-asuntoja kaupan.

Sade jatkui ja vähän latisti sitä tosiseikkaa, että olin saapumassa hienoimmille rannoille tähän mennessä. Esimerkiksi Ban Krutin ranta oli täysin autio harvojen turistien pidellessä sadetta bungaloweissaan. Monelta terassilta sain kyllä kannustusta jatkaessani rantaa viistäen etelään.

Tai eihän se ihan autio ollut. Oltiin märän kulkukoiran kanssa kahdestaan.

Täydellinen pyöräreitti jatkui kilometritolkulla.

Muuten sade ei haitannut yhtään. Olin jättänyt päälleni uimashortsit ja hihattoman paidan, joilla ajoin koko päivän. Meressä pulahtaminenkin helpottui kun ei vaatteita tarvinnut vaihtaa. Lämmin sade huuhteli suolan kätevästi pois.

Sateisessa alamäessä.

Vieläkin sataa. Päädyin pienelle Bang Boetin rannalle, missä on vain pari majataloa ja ravintolaa. Paikassa on uneliaan rento tunnelma ja täällä voisi viihtyä pidempäänkin. Aurinkoisella säällä etenkin! ☀️

Bang Boet

Majataloni tänään.

ENSIMMÄISET OIREET

Pyöräilyblogeja seuratessaaan huomaa selvästi kuinka matkan jatkuttua tarpeeksi kauan, alkaa huuma laantua. Joillekin se käy ennemmin, joillekin myöhemmin. Tiettyjä muutoksia omassa käyttäytymisessäni huomasin tänään.

Olin pysähtynyt tienvarteen ottamaan kuvaa rakenteilla olevasta temppelistä kun huomasin, etten viitsikään. Olin jo kamera valmiina kun ajattelin, ettei ketään varmasti kiinnosta enää yksikään temppelikuva. Laitoin kameran laukkuun ja jatkoin matkaa. Samalla mietin, heijastuuko sama innottomuus myös tekstiin mitä tänne tuotan?

Omaa tarinaansa on hankala arvioida mutta luulisin, että jos reissuähky yllättää tekstistä tulee helposti kalpeaa ja tasapaksua selostusta, mistä kenenkään on vaikea löytää mitään pointtia. En tietenkään halua, että minulle käy niin. Ongelma on vain siinä, ettei matka-arjen saapumiselle voi mitään.


MIKÄ SIIS NEUVOKSI?

En voi vieläkään sanoa itseäni miksikään Aasia-asiantuntijaksi mutta kuukauden tienpäällä oltuani olen oppinut tästä seudusta yhtä sun toista. Enää ei ole syytä ihmetellä niin paljon ja toisaalta taas on asioita, jotka alkavat ärsyttää. Loppumatkan blogitekstit tulevat siis väistämättä olemaan erilaisia kuin alussa.

Millaisia, se selviää jatkossa mutta nytpä ainakin tiedätte, että tällä matkalla on uusi sivu kääntynyt. Tarinointia tänne jatkan joka tapauksessa, ihan vaikka vain omaksi ilokseni ja toivon toki, että joku muukin saa tästä jotain irti.


MUTTA ONKO SE MATKAVÄSYMYSTÄ?

Moni sitä on jo ehtinyt kysyäkin, mutta vieläkään en tunnusta itseäni väsyneeksi.

Fyysisesti on kroppa kestänyt hyvin ja pitkistä satulapäivistä sekä nestehukasta toipuminen on onnistunut kohtuullisella aikataululla. Selkä, polvet ja niska ovat myös kestäneet matkanteon. Positiivista on myös se, että vaikka kaikkea olen syönyt ja paljon, pakki on kestänyt sitä yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Entäs pettääkö sipuli? Olen huomannut, että oma psyyke kulkee hyvin tiukasti käsi kädessä fyysisen hyvinvoinnin kanssa. Muutaman kerran on ollut tiukkaa, viimeksi siellä kansallispuiston mailla, missä melkein itku kurkussa makasin katoksessa täysin uupuneena ja halusin vain suihkuun ja nukkumaan.

Silloin kun on muistanut syödä ja juoda hyvin, nukkunut tarpeeksi eikä ahnehdi päivämatkoissa, pärjää kyllä. Silloin on mielikin vahva ja pystyy keskittymään. Toki tämä yksinolo on ollut vähän outoa.

Seuraa en ihan seuran vuoksi kaipaa koska olen luonteeltani melkoisen epäsosiaalinen ja viihdyn yksikseni. Kuitenkin ikävä kotiväkeä kohtaan on kova. Taaskaan ei voi muuta kuin ylistää Skypeä ja WhatsUppia, jotka ovat ikävänpoistokanavina olleet lyömättömät! Tässä vaiheessa matkaa on myös jo helppo ajatella näin:

Tulevat kaksi pyöräilyviikkoa tulevat olemaan ainutlaatuista aikaa, niistä tulen todellakin nauttimaan!


Huomisesta en tiedä, jatkanko matkaa vai en. Tämä on aika nasta mesta.

Nähdään!

-J-

Tänään: 81 km

Yhteensä: 2348 km