Kuin viimeistä päivää

KRABI TOWN - KOH LANTA

Oli niin pehmoinen ja mukava patja, että meinasin nukkua liian pitkään. Olin kahdeksalta satulassa ja pujottelin aamuruuhkassa kaupungista päätielle. Lentokentän suuntaan oli muitakin menijöitä ja olin välillä melkoisen litistettynä pientareen puolelle. Lentokentällä sain hetken huilahtaa.

En kaivannut vielä lähdön tunnelmaa mutta päätin käydä Bangkok Airwaysin tiskillä vähän juttelemassa. Palaan maaliskuun alussa Suomeen Bangkokin kautta kyseisellä lentoyhtiöllä, joka ei vieläkään ollut vahvistanut polkupyöräpaikkaa koneessa vaikka asiasta olen useasti muistuttanut.

Halusin varmistuksen ja ystävällinen nainen sen myös antoi. Pyöräpaikka oli selvä mutta hinnasta ei ollut vielä tietoa. Heidän täytyi kuulemma jotenkin suhteuttaa se Finnairin hintaan, jolla lentäisin Bangkokista Helsinkiin. Kuullosti kummalliselta mutta en ollut huolissani. Finnairin pyörähinta oli alle sata euroa, joten tuskin tämäkään lentoyhtiö enempää veloittaisi. Paikka oli ja se riitti minulle.

Ensimmäinen merkki maalista.

Tienvarret olivat tällä kertaa täynnä ananasta...

... ja mangrovea

Jatkoin päätietä 50 kilometriä koska liikenne vähentyi huomattavasti lentokentän jälkeen ja ajo oli helppoa. Pienempi tie erkani Koh Lantan suuntaan ja aurinko meni pilveen helpottaen keskipäivän kuumuutta. Ohi paahtoi kymmeniä minibusseja vieden turisteja edestakaisin Koh Lantan ja mantereen välillä mutta muuten tienvarren elämä oli yllättävän maaseutumaista pikkukylineen ja moskeijoineen.

Hua Hinin laituri (en siis päässyt kaupungista eroon vieläkään) ilmestyi mutkan takaa ja jouduin pulittamaan 25 bahtia lauttamatkasta saarelle. Lauttoja näytti pienellä välillä liikennöivän useita samaan aikaan ja jonoja ei vilkkaasta turistiliikenteestä huolimatta päässyt syntymään.

Näiden kavereiden puolesta toivoin, ettei aallokko olisi kova.

Saavuin onnellisuuden saarelle...

...missä onnellisesti väärinymmärretään kieltomerkit. 

Uusi komea Siri Lanta Bridge korvaa aiemman lauttayhteyden pääsaarelle ja tarjoaa samalla komeat näkymät Saladanin kaupunkiin.

Epäuskoisena perille pääsystä ja pyöräilyn loppumisesta laskettelin kaupunkiin muiden turistien joukkoon. En osannut pysähtyä vasta kuin matkustajaterminaalin ravintolassa missä laitoin pyöräni parkkiin ja tilasin ruokaa.

Saladan

Perille pääseminen tuntui sillä hetkellä pelkästään hyvältä koska tavoite, jonka olin asettanut oli saavutettu. En ollut kärsinyt kaluston enkä kroppani rikkoontumisista koko matkalla, mitä etukäteen pidin aika epätodennäköisenä. Sadat kilometrit maantiellä olivat toki olleet raskaita mutta kaikki rasitus tuntui pyyhkiytyvän pois samalla kun katselin reppureissaajia ja haarukoin nuudeleita. Melkein toivoin, että joku olisi tullut kysymään, että mistä olin tulossa. Naama vääntyi väkisin hymyyn ja olin kieltämättä ylpeä itsestäni. Se oli siinä!

Matkalla majapaikkaani poikkesin vielä toisessa bungalowikylässä tapaamassa kollegaani Tanelia, joka oli myös Kaakkois-Aasian kierroksella ja viettämässä vapaapäivää sukellushommista. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja höpöttää ihan härmää. Illalla käytiin vielä syömässä ja Taneli kertoi jatkavansa ylihuomenna muille saarille ja piakkoin kohti Bangkokia.

Neljän päivän päästä saapuvat naiset ja silloin asetutaan Phra Ae Beachin isohkoon rantahotelliin. Harkitsin odottavani samaisessa hotellissa mutta sitten iski nuukuus: minulle riittää kyllä pienempikin mökki.

Niinpä jäin samalle rannalle, muutama sata metriä etelään olevaan mökkikylään, mistä otin viihtyisän bungalowin neljäksi yöksi. Lauantainen huoneenvaihto onnistunee helposti.



MITÄS NYT, OLIKO SE SIINÄ..?

En ole vielä oikein itsekään käsittänyt, ettei reittisuunitelmia tarvitse enää tällä matkalla tehdä. Se tarkoittaa myös kirjoittelun loppua, mutta ei ihan vielä. Tulevina päivinä on käytävä läpi, mitä tästä kaikesta jäi käteen.

Ja blogi, se päivittyy viimeisen kerran lauantaina.

Kiitos kun piditte pyörät pyörimässä!

-J-

Tänään: 97 km

Yhteensä: 2995 km

Laskeminen loppuu tähän enkä siis ihan päässyt kolmeen tonniin. Vähän kävi kyllä mielessä, että jos heittäisi pienen lenkin niin saisi lukemia kauniimmaksi!

Mutta toisaalta: numeroilla ei ole mitään merkitystä. Pyöräretkeilyssä kuten matkailussa muutenkin tärkeintä on kerätä kokemuksia, ei kilometrejä. Tässä yhteydessä niiden tarkoitus on osoittaa paljonko peruspyöräilijä pystyy näissä olosuhteissa etenemään 45:n päivän aikana pitäen päivämatkat kohtuullisina ja välipäiviä silloin tällöin. Toivoakseni tätä voi pitää jonkinlaisena ohjenuorana jos haluaa suunnitella etenemistään kuumassa ympäristössä.

Itse lopetin pyöräilyn lähes päivittäin noin kahden maissa lukuunottamatta muutamia pidempiä päiviä. Jos olisi halunnut urakoida ja ajaa aamusta iltaan, päivämatkat olisivat olleet 150-200 kilometrin luokkaa. Silloin ei tosin muuhun olisi juuri aikaa jäänyt. Uskon vahvasti, että jokainen normaalikuntoinen polkupyörän satulassa istumaan tottunut ihminen pystyy tällaisen matkan ajamaan. Jalat vahvistuvat päivä päivältä ja ajamisesta tulee helpompaa.

Että ei muuta kun suunnittelemaan! 😉